Sain tutulta fysioterapeutilta seuraavanlaiset ohjeet leikkauksen jälkeiseen liikuntaan: Aluksi kävelyä 3-4 kertaa viikossa, 30 minuuttia kerrallaan. Kuukauden jälkeen mukaan saa lisätä perinteisen hiihdon tasaisessa maastossa. Lihaskuntotreenin vuoro on 3-4 kuukauden päästä leikkauksesta. Juoksun saa aloittaa loppukeväästä, eli samoihin aikoihin lihaskuntotreenin kanssa. Oli mukava saada konkreettiset ohjeet liikkumiseen. Nytpä ainakin tiedän, että kiirettä ei ole kovempitehoisen treenin pariin. Samalla myös vähän masentaa tuo juokseminen. Saan sanoa hyvästit kesän juoksutapahtumille, sillä touko-kesäkuun vaihteessa aloitettu juoksutreeni ei kyllä valmista minua yhtään mihinkään. Varovaisesti arvioiden saattaisin olla syyskuussa juoksemassa Vuokatin poluilla . Ehkä suuntaan ajatukset sinne?