Siirry pääsisältöön

Jäähyväiset stayupeille


Torstaina illalla kuoriuduin kuumaakin kuumemmista (kirjaimellisesti!) tukisukistani (jotka nimesin stay upeiksi!) ja astelin suihkuun. Suihku teki ihmeitä voinnille ja tunsin itseni taas ihmiseksi, en pelkäksi potilaaksi. Ryhti suoristui ja elämä näytti ihan hyvältä. Kunto oli kyllä edelleen melko hatara, kävely oli todella varovaista hissuttelua ja sydän hakkasi melkoista tahtia.

Varhain perjantaiaamuna minua kohtasi melkoisen railakas nenäverenvuoto, jonka aiheuttajaksi epäilen sairaalan tehokasta ilmanvaihtoa joka kuivatti nenäni täysin. Osittain tästäkin syystä päätös kotiinlähdöstä alkoi vahvistumaan, enkä jaksanut jäädä odottelemaan iltapäivää ja kaverini aikatauluja.

Siispä aamukierron jälkeen suihkuun ja vihdoin omiin vaatteisiin. Kela-taksin käyttöön oikeuttavaa todistusta eivät osastolla suostuneet vieläkään kirjoittamaan. Vaihtoehdot olivat aika vähissä, joten omalla kustannuksella taksiin joka vei minut bussiasemalle. Taksikuskille kun kerroin matkasuunnitelmasta, niin hän ei meinannut uskoa minua. Kuulemma ajavat jatkuvasti Kela-kyytejä paljon pienempienkin syiden vuoksi. Ilmeisesti kyseessä on naistentautien oma periaate, jonka vuoksi eivät lappuja kirjoita. Muilta osastoilta vajaakuntoiset, leikatut ihmiset saavat kuulemma paljon inhmillisempää kohtelua. Kahden eri bussikyydin ja lopulta potkukelkan avulla olin vihdoin kotona! Linjurissa uskoin, että tikit repeävät irti, oli se niin rajua ryskytystä. No, kotiin pääsin kuitenkin. Ehkä potilasasiamiehellä on tähän jotain järkevää sanottavaa?


Kotona on kiva olla! Nukuin n. 8 tunnin yöunet ja yleisvointi on melko hyvä. Alamahalla oleva reikä kiristää ja tuntuu pahalta, se jää juuri tuon turvotusröllykän alle poimuun. Sieltä puolelta poistivat myös munajohtimen, joten olisiko kipuilu peräisin sieltä? Oman lisämausteensa tähän elämään tuo vielä viikon verran jatkuvat, omatoimiset Klexane-piikit, joita tuikin reisiini mahamakkaran ollessa poissa käytöstä. Kyllä voikin tuo itsensä pistäminen olla ällöttävää touhua!

Kipuilu ja "vajaakuntoisuus" rajautuu lähes pelkästään keskivartalon hallintaan. Jaloissa on voimat ihan tallella (wc-pönttö!), lantionpohja pelittää aivan kuin ennenkin (ei Tenaa!), en vuoda eikä minua väsytä mitenkään merkittävästi. Toisin sanoen olo on ihan hyvä, kunhan ei tarvitse nousta sängystä tai sohvalta, kävellä suorassa, yskiä, aivastaa tai tehdä kiertoliikkeitä. Tai matkustaa linja-autolla.

Painava laukku kainaloon ja menoksi! - Mikä nostokielto?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BLACC-vaatemerkki testissä

Disclaimer: Olen ostanut tuotteet ihan itse omalla rahalla, näitä ei ole siis saatu yhteistyössä. Eräänä väsyneenä aamuna eksyin sähköpostin mainoslinkin kautta taas Sportamoren sivuille. Päädyin tutkimaan BLACC-merkin vaatteita, sillä aleja mainostettiin. Olin jo aiemminkin silmäillyt kyseisen merkin vaatteita ja miettinyt millaisia ne ovat laadultaan. Ensimmäisenä iskin silmäni leggareihin/treenitrikoisiin. Ensimmäisestä katsomastani mallista kommentit eivät olleet kovin mairittelevia, joten seuraava malli tarkempaan tarkasteluun. Siitä kokemukset olivatkin hyvin positiivisia, joten tuote koriin. * Olen käyttänyt näitä trikoita lähinnä kotihousuina (koska kylmät kelit), ja olen todella tyytyväinen! Materiaali on mahtavaa, paksuus juuri sopivaa jotta mitään ei näy läpi. Ja venyy hyvin! Istuvuus on hyvä, ei moitittavaa. Toisena koriin päätyi talvitrikoiden nimellä mainostetut juoksuhousut. Vähän paksummat trikoot, siis. * Näitä olen käyttänyt kahdesti, ke

3 kuukautta kohdunpoistosta - tämän hetken tunnelmia

Potilashotellista Tasan kolme kuukautta sitten olin saapunut Lapin Keskussairaalan potilashotelliin, viettänyt tylsän illan telkkaria katsellen ja mm. laskiaispullia (monikossa, kyllä!) syöden. Olin saanut käskyn saapua leikkausosastolle aikaisin aamulla, ehkä klo 7.30. Tapasin hoitajan, kaksi lääkäriä - ja jäin odottamaan leikkausvuoroani joka olisi kuulemma n. klo 12.00. Eipä ole usein tunnit kuluneet niin hitaasti kuin silloin! Vihdoin tuli minun vuoroni, ja leikkausvaatteet päällä kävelin hoitajan seurassa saliin. Pöydälle makaamaan, jalat telineisiin, kanyyli käteen, happimaski naamalle ja taju pois! Muistan nähneeni nukutusainetta täynnä olevan ruiskun joka kiinnitettiin kanyyliin ja miettineeni että "tuolta se koiran lopetuspiikkikin näyttää". Olipa muuten viehättävä "viimeinen" ajatus! Tässä kohdassa jännitti! Nukutuksen aikana näin jotain ihan selkeää unta, en vaan enää muista mitä. Seuraavaksi taju palasi kun minua kärrättiin heräämöön. Ho

Kas vain!

On se jännä että maha ei pienene yhtään? Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen. Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta. Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihaks