Aika rauhoittua

No niin, nähtiin sitten loppusuoralla(?) sekin päivä, että myooma alkoi vuotamaan. Vuodon kaverina olen kärsinyt muutamat kipukohtaukset, joiden aikana olen ohikiitävän hetken ajan miettinyt, missä kohtaa menee sinnittelyn ja hätänumeron raja.

Eilen taas puskin lapsella ja laukulla lastattua potkukelkkaa maha kipeänä eteenpäin ja mietin, että eiköhän tässä nyt ole urheilut urheiltu. Kukaan ei jaa mitään mitaleja siitä, miten reippaana sitä painaa kasvain vatsassa menemään ja yrittää samalla elää mahdollisimman normaalia elämää. Ehkä minun ei tarvitse enää todistella itselleni, että jaksan ja pystyn. Pystynhän minä, ja jaksankin. Eri asia sitten on, onko se kovin viisasta just nyt.

Pelkään, että kasvain voi nyt jotenkin huonosti ja aiheuttaa yhtäkkiä vuotoa ja kipuja. Tai että se on revennyt irti (no ei tämmöistä voi kai tapahtua! Eihän?) ja vuotaa sekä sisään- että ulospäin. Tai että se on levinnyt (ja sittenkin pahanlaatuinen!) ja siksi olen ajoittain kipeä ja vuodan.

Ehkä minä vaihdan nyt kävelyn autoiluun. Hengellään ei kuitenkaan kannata leikkiä.