Siirry pääsisältöön

Niskasta kiinni!

No niin, nyt tunnustan julkisesti, että viimeiset kaksi viikkoa olen syönyt ihan mitä sattuu. Aloitin uuden viikon maanantaina tyylikkäästi irtokarkeilla.

Kuva täältä
Tässä sairasloman aikana olen antanut itselleni luvan sairastaa ja vain nauttia olemisesta. Minun kohdallani nauttiminen tarkoittaa tietysti syömistä, varsinkin kun muut nautinnonlähteet (kuten lenkkeily ja seksi) ovat poissa laskuista.


Pääni alkaa nyt ilmeisesti kuitenkin toipumaan viimeisten viikkojen koettelemuksista, sillä minusta tuntuu että olen saavuttanut kylläisyyden herkuttelusta. Enää ei tee mitään mieli, enkä oikein edes osaa nähdä itseäni ahtamassa sisääni kaikenlaista epäterveellistä naposteltavaa. Voisi siis sanoa, että henkinen putki on nyt poikki. Kiitos, minulle riitti. Seuraavaksi ohjelmassa olisi sitten fyysiset vieroitusoireet. 

Loiventavaa.
Nyt olisi taas aika tarkastella lähemmin minäkuvaa sitä ihanneminää, jota kohti matkaan. Haluanko edelleen olla se sokerilla elävä väsynyt, räjähtelevä, aivosumussa kulkeva tyyppi? En todellakaan! Näen itseni mieluummin urheilullisena ja hyvinvoivana, en sokeririippuvaisena orjana. Tämän kaiken viime aikoina koetun jälkeen sisältäni on myös noussut jonkinlainen kunnioitus omaa kehoani kohtaan, ja haluan ruokkia tätä ainutta vartaloani mieluummin hyvillä kuin huonoilla aineksilla.

Ehkä minä jonain päivänä löydän sen tasapainon?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tavoitteiden (epä)realistisuudesta

Olen jo hetken aikaa pyöritellyt päässäni ulkonäköön ja kropan koostumukseen liittyvien tavoitteiden realistisuutta. En tunne kovin montaa naista joka ei haluaisi treenattua, suht vähärasvaista kroppaa jota on kiva esitellä uimarannalla ;)

Näin kolmenkympin pari vuotta sitten sivuuttaneena en rehellisesti sanottuna ole edes kovin varma siitä, taipuuko vartaloni enää vaikkapa alle 20 prosentin rasvoihin, saati sitten vielä kuivempaan tilaan. Tavoittelenko mielikuvissani jotain sellaista, minkä saavuttaminen (saati ylläpito!) ei ole edes mahdollista? Onko mieleni sokaistunut näistä kaikista fitness-kuvista, joita media meille nykyään tyrkyttää? Entä jos kroppani toimii parhaiten 25-30% rasvoissa?
Nämä kaikki kysymykset ovat sellaisia joihin en oikeasti tiedä vastausta. Eniten minua askarruttaa se, onko minun vartaloani edes mahdollista "pakottaa" suht rasvattomaksi. Kaikki liha tottelee kuulemma kuria, mutta näinä kehopositiivisuusaikoina en ole ihan varma haluanko kurittaa i…

Kas vain!

Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen.
Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta.
Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihakset väsyvät aktiivisen päivän jälkeen, ja vatsallaan …

Uupumus

Olen elänyt viimeiset viikot todella rankkoja asioita läpi pääni sisällä. Olen joutunut sulkemaan systemaattisesti pois mielestäni paniikin, pelon ja kuoleman fiilikset, ja keskittymään työntekoon ja hyviin asioihin. Tunnesäätely ja tunteiden hallinta ovat yksi suurimmista vahvuuksistani, mutta en voi väittää etteikö se vie energiaa! Sairaalareissun jälkeen olen vasta huomannut miten uupunut olen. Eilen lähdin töistä heti kun se oli mahdollista ja vedin tunnin mittaiset, koomaa muistuttavat päiväunet. Jos en olisi laittanut herätyskelloa soimaan, lapseni olisi varmasti vieläkin päiväkodissa.
Kuluneella viikolla olen antanut itselleni luvan höllätä. Tätä kirjoittaessa juon kahvia ja syön suklaata. En todellakaan tiedä, onko se fiksua, mutta se tuntuu just nyt hyvältä. Olen sellainen ihminen joka ruoskii itseään tahdonvoimalla eteenpäin vaikka jalat olisi poikki, mutta nyt joudun myöntämään tappioni. Nyt pitää pysähtyä ja levätä. Jos siihen kuuluu pari palaa riviä suklaata, niin kuinka…