Tasapainoa etsimässä

Jukolasta palattuani nukuin kotona ruhtinaalliset 7 tuntia ja suuntasin maanantaina mökille, jonne mies ja lapsi olivat jo menneet edeltä. Miehellä oli menossa ensimmäinen ja viimeinen lomaviikko (no joo, on sitä toinenkin viikko, mutta elokuussa hän kuulemma sorsastaa), joten ajattelin käyttää aikaa hyödyksi ja juosta vähän enemmän kuin normaaleina viikkoina. Koska mökillä oltiin, olin suunnitellut käyväni Pyhä-Luoston maastoissa yhden vähän pidemmän polkulenkin ja siihen päälle sitten tietysti sitä ikuista peekoota. Maanantain käytiin vielä lepäilyyn, mutta tiistaina kävin "ajamassa karstat ulos koneesta". 12.12 km, 1.31 h, ja keskisyke aivan liian kova 159 bpm. Sykkeistä huomasi hyvin, että kroppa oli vielä melkoisessa ylirasitustilassa. Juoksu tuntui kuitenkin hyvältä, joten annoin mennä enkä jaksanut isommin kriiseillä mistään. Hiukan näkyy joo reissuväsymys naamasta.. :D Torstaina juoksin seuraavan lenkin. Sen jäljiltä data olikin jo aivan säädyllis

... ja sen pituinen se. 60 tunnin reissu sisälsi 24 tuntia autossa istumista, 10 tuntia huonolaatuista unta kivien ja kantojen päällä, 2.5 tuntia suunnistamista ja 23.5 tuntia muuten vain hyvin väsynyttä menoa. Tällaiselle jo festari-iän ylittäneelle täti-ihmiselle hieman liikaa mukavuusalueen rajoja venyttävä reissu. Itse suunnistaminen totaaliväsyneenä oli aika mielenkiintoinen kokemus. Kartassa oli tavaraa kauniisti sanottuna "paljon", ja huomasin taas kerran, että olen aivan surkea lukemaan karttaa kovemmassa vauhdissa. Maasto oli kivikkoista, joten juoksin nilkkani ympäri jo aika alkumatkasta. Onneksi eteeni osui suunnistaja, jolla oli tismalleen samat rastit kuin itselläni. Hän eteni hitaammin kuin minä olisin edennyt, mutta suunnisti järkyttävän hyvin. Kartanlukutaito hänellä todellakin oli hallussa. Pikaisen vaihtoehtojen puntaroinnin jälkeen totesin, että mieluummin varmasti ja puhtaalla suorituksella maaliin kuin juosten todellisiin ongelmiin. Ja ol

Jukola lähestyy kovaa vauhtia, iik! Tasaisen lönkyttelyn vastapainoksi olin ajatellut vielä käydä vähän kovatahtisemman lyhyen lenkin. Miehelle kun kerroin suunnitelmistani, niin hän ehdotti mäkivetoja ja vinkkasi vielä sopivan mäenkin. Yllytyshullu on tietysti aina valmiina kaikkeen järjettömään , joten lenkkarit jalkaan ja menoksi. 10 minuuttia lönköttelyä alkulämmöksi, ja olinkin jo pelipaikalla joka on 160 metriä pitkä nousu, aluksi loivaa, loppua kohden jyrkempää. Armahdin itseni kuuden vedon jälkeen. Kuolema meinasi kolkuttaa ovella jo näinkin, joten mitä sitä enempää itseään rääkkäämään? Reilun palauttelun ansiosta lähdin jokaiseen vetoon suhteellisen hyvävointisena, mutta mäen päälle raahauduin tönköksi muuttuneilla jaloilla. Palauttelin kävellen alamäet ja tasasin vielä alhaalla hetken henkeä ennen uutta nousua. Treenin kesto oli yhteensä 45 minuuttia, matkaa kertyi 4.5 km. Keskisyke oli 145 bpm, maksimisyke 185 bpm. No oliko tässä nyt mitään järkeä? (Suora lain

Kirjoittelin tässä taannoin kokemastani terveysherätyksestä, jonka äärelle ajauduin huonosti voivan kehoni vuoksi. Liikunta oli sairastamisen takia nollassa ja työstressi ajoi minut himoitsemaan sokeria, jota syötyäni meinasin melkein nukahtaa istualleni. Aikamoinen oravanpyörä! Olen aiemmin pystynyt boostaamaan sokerinsietokykyäni liikunnalla, mutta nyt tuntui siltä että haima paukahtaa hetkenä minä hyvänsä. Stressi on kammottava seuralainen, koska yritän lievittää ylikierroksilla käyvää päätäni sokerilla. Liikuntaa en pystynyt keuhkoputkentulehdusta sairastaessa lisäämään, mutta syömisiä pystyin muuttamaan. Suurin ongelmani on aina ollut se, että en vain syö järkevää ruokaa säännöllisin väliajoin, vaan korvaan aterioita leivällä tai herkuilla. Kammottavaa. Ensimmäiseksi otin listalle ateriarytmin korjaamisen. Pyrin nykyään syömään viisi ateriaa päivässä, jokainen oikealla kaavalla koostettuna. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tämä jo yksinään paransi vointiani todella paljo

Havahduin tässä noin viikko sitten siihen faktaan, että Jukolan viesti on aivan nurkan takana - ja minä en ole kunnossa. Tiedätkö, vähän sama fiilis kuin että tajuat toukokuun loppupuolella että samat kirotut läskimakkarat istuu edelleen tukevasti vyötäröllä ja kesä on jo tullut. Ei tässä siis muu auttanut kuin ryhtyä toimeen. Vähän sama kuin vetää kaalikeittodieetti ennen firman pikkujouluja. Juostava on! Maanantaina vedin lyhyen, kuntoon nähden kovavauhtisen ja yllättävän ihanalta tuntuneen vajaan puolen tunnin täräyksen. Jalat rullasivat ja kuulokkeissa Meiju Suvas käski puremaan itseään. Tiedoksi: Olen vasta juuri äsken löytänyt kammottavan iskelmähumpan juoksumusiikiksi. Ai että! Hiukan fiilistä latisti alkulämmittelyssä napsahtanut takareisi, mutta en jaksanut antaa sille painoarvoa. Keskiviikkona 1h 15 min hidasta hölköttelyä. Vähän uusia reittejä, tai no vanhojen tuttujen maastojen yhdistelyä uudella tavalla. Takareisi vaivasi jonkin verran, melkein käännyi

.. voin ottaa iisimmin! Näihin tunnelmiin päätän blogihiljaisuuden ja palaan takaisin eetteriin.  Meikäläisen työnkuvan kiireisin kausi ajoittuu aina tuohon toukokuulle, ja silloin ei kauheasti ole aikaa eikä energiaa tehdä yhtään mitään erityistä ponnistelua vaativaa. Sitkeä "keuhkotauti" (no, ehkä vain virusperäinen keuhkoputkentulehdus) lamaannutti liikunnat ja pakotti minut vetämään astmalääkettä tupla-annostuksella. Siitä onneksi selvittiin kohtuullisen helposti, ehkä kiitos sen astmalääkkeen, jota tajusin alkaa vetämään heti taudin alkupuolella. Jostain syystä viimevuosina virukset ovat asettuneet keuhkoihini ja aiheuttaneet pitkäkestoisen yskän. Toukokuulle osui myös mökkeilyä, yksi eläinpuistoreissu ja yksi leidien humputtelureissu Helsinkiin. Sanoisinko että "Time Well Spent". Kotiin matkasi niin levännyt ja virkistynyt nainen, että näillä eväillä jaksaa elää kesän kotirouvana ja lapsenhoitajana aivan kevyesti. Edellisessä postaukse