Siirry pääsisältöön

Second chance - uusi mahdollisuus?

"Kisakunto" ennen leikkausta :P
Olen jo hetken aikaa pyöritellyt mielessäni sellaista ajatusta, että olen saanut diagnoosin, leikkauksen ja toipumisen myötä itselleni ikään kuin uuden mahdollisuuden aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä.

Olin aina ajatellut että olen vain keskivartalolihava, se tyyppi jonka mahan raskaus viimeisteli eikä maha tule pienenemään ikinä. Olin ikään kuin tuominnut itse itseni pömppömahaiseksi epäonnistujaksi, joka ei ole onnistunut saamaan itseään takaisin entisiin mittoihin. Laiska ja mukavuudenhaluinen herkuttelija. Sitä saa mitä tilaa. Ja niin edelleen, kyllähän te varmasti tiedätte ja tunnette nämä pään sisäiset äänet, jotka meille totuutena näyttäytyvät.

Tässä toipumisaikana olen joutunut tarkistamaan ajatuksiani, sillä tajusin yhtäkkiä että ei vika ollutkaan minussa. Tai siis kehossani oli oikeasti vikaa, eikä kaikki johtunutkaan vain laiskuudesta ja mukavuudenhalusta. Mikään maailman treenimäärä ei olisi riittänyt kutistamaan vatsaani, ei vaikka olisin lopettanut kokonaan syömisen. Tämä ajatus on ollut jotenkin mullistava. En olekaan epäonnistuja! Seuraava ajatus on myös hyvin herkullinen: Kunhan tästä toivun, haluan tosissani testata mihin tästä vartalosta on! Röllykkävatsa ei todellakaan estä minua tavoittelemasta unelmiani! Nyt jos joskus minun on aika haastaa itseni ja katsoa miten pitkälle pääsen.

Liikkuminen on vielä hankalaa, mutta ruokavaliota pystyn viilaamaan jo nyt! Paras siis aloittaa jo tänään :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tavoitteiden (epä)realistisuudesta

Olen jo hetken aikaa pyöritellyt päässäni ulkonäköön ja kropan koostumukseen liittyvien tavoitteiden realistisuutta. En tunne kovin montaa naista joka ei haluaisi treenattua, suht vähärasvaista kroppaa jota on kiva esitellä uimarannalla ;)

Näin kolmenkympin pari vuotta sitten sivuuttaneena en rehellisesti sanottuna ole edes kovin varma siitä, taipuuko vartaloni enää vaikkapa alle 20 prosentin rasvoihin, saati sitten vielä kuivempaan tilaan. Tavoittelenko mielikuvissani jotain sellaista, minkä saavuttaminen (saati ylläpito!) ei ole edes mahdollista? Onko mieleni sokaistunut näistä kaikista fitness-kuvista, joita media meille nykyään tyrkyttää? Entä jos kroppani toimii parhaiten 25-30% rasvoissa?
Nämä kaikki kysymykset ovat sellaisia joihin en oikeasti tiedä vastausta. Eniten minua askarruttaa se, onko minun vartaloani edes mahdollista "pakottaa" suht rasvattomaksi. Kaikki liha tottelee kuulemma kuria, mutta näinä kehopositiivisuusaikoina en ole ihan varma haluanko kurittaa i…

Kas vain!

Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen.
Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta.
Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihakset väsyvät aktiivisen päivän jälkeen, ja vatsallaan …

Uupumus

Olen elänyt viimeiset viikot todella rankkoja asioita läpi pääni sisällä. Olen joutunut sulkemaan systemaattisesti pois mielestäni paniikin, pelon ja kuoleman fiilikset, ja keskittymään työntekoon ja hyviin asioihin. Tunnesäätely ja tunteiden hallinta ovat yksi suurimmista vahvuuksistani, mutta en voi väittää etteikö se vie energiaa! Sairaalareissun jälkeen olen vasta huomannut miten uupunut olen. Eilen lähdin töistä heti kun se oli mahdollista ja vedin tunnin mittaiset, koomaa muistuttavat päiväunet. Jos en olisi laittanut herätyskelloa soimaan, lapseni olisi varmasti vieläkin päiväkodissa.
Kuluneella viikolla olen antanut itselleni luvan höllätä. Tätä kirjoittaessa juon kahvia ja syön suklaata. En todellakaan tiedä, onko se fiksua, mutta se tuntuu just nyt hyvältä. Olen sellainen ihminen joka ruoskii itseään tahdonvoimalla eteenpäin vaikka jalat olisi poikki, mutta nyt joudun myöntämään tappioni. Nyt pitää pysähtyä ja levätä. Jos siihen kuuluu pari palaa riviä suklaata, niin kuinka…