Blogi on päivittynyt viimeksi juhannuksena, ja siitä on nyt luvattoman kauan aikaa. Olen ollut nämä kaksi kuukautta niin lomalla, että en vain ole jaksanut tarttua tietokoneeseen. Nyt eletään kuitenkin taas meille normaalia arkea, joten ehkä siirrymme pikakelauksella tähän päivään? Juhannuksen jälkeen sain vieraaksi parhaan ystäväni etelästä. Enemmän tuli kyllä syötyä ja puhuttua kuin liikuttua, ja se teki niiiiin hyvää! Yhden päivän vietimme Pyhällä tunturissa retkeillen, se oli hieno reissu! Itse sain lisähaastetta kun kannoin 16 kg painavaa lasta kantorepussa herkullisessa 26 asteen lämmössä. Ystäväni vierailun jälkeen lähdin lapsukaisen kanssa sukulaisiin etelämmäs. Siellä kävin juoksemassa n. 8 km (?) lenkin, jonka jälkeen jouduin toteamaan, että jalkani ei kestä nyt yhtään juoksemista vaan Pyhä-Luostolla juoksemalla hankittu kipu ilmestyi aina uudelleen. Juoksu siis siirtyi telakalle, samoin kaikki suunnitelmat ja haaveet tulevista juoksutapahtumista. Yht...
Jukolasta palattuani nukuin kotona ruhtinaalliset 7 tuntia ja suuntasin maanantaina mökille, jonne mies ja lapsi olivat jo menneet edeltä. Miehellä oli menossa ensimmäinen ja viimeinen lomaviikko (no joo, on sitä toinenkin viikko, mutta elokuussa hän kuulemma sorsastaa), joten ajattelin käyttää aikaa hyödyksi ja juosta vähän enemmän kuin normaaleina viikkoina. Koska mökillä oltiin, olin suunnitellut käyväni Pyhä-Luoston maastoissa yhden vähän pidemmän polkulenkin ja siihen päälle sitten tietysti sitä ikuista peekoota. Maanantain käytiin vielä lepäilyyn, mutta tiistaina kävin "ajamassa karstat ulos koneesta". 12.12 km, 1.31 h, ja keskisyke aivan liian kova 159 bpm. Sykkeistä huomasi hyvin, että kroppa oli vielä melkoisessa ylirasitustilassa. Juoksu tuntui kuitenkin hyvältä, joten annoin mennä enkä jaksanut isommin kriiseillä mistään. Hiukan näkyy joo reissuväsymys naamasta.. :D Torstaina juoksin seuraavan lenkin. Sen jäljiltä data olikin jo aivan säädyllis...