Siirry pääsisältöön

Viikon neljäs juoksulenkki


Havahduin tässä noin viikko sitten siihen faktaan, että Jukolan viesti on aivan nurkan takana - ja minä en ole kunnossa. Tiedätkö, vähän sama fiilis kuin että tajuat toukokuun loppupuolella että samat kirotut läskimakkarat istuu edelleen tukevasti vyötäröllä ja kesä on jo tullut. Ei tässä siis muu auttanut kuin ryhtyä toimeen. Vähän sama kuin vetää kaalikeittodieetti ennen firman pikkujouluja. Juostava on!


Maanantaina vedin lyhyen, kuntoon nähden kovavauhtisen ja yllättävän ihanalta tuntuneen vajaan puolen tunnin täräyksen. Jalat rullasivat ja kuulokkeissa Meiju Suvas käski puremaan itseään. Tiedoksi: Olen vasta juuri äsken löytänyt kammottavan iskelmähumpan juoksumusiikiksi. Ai että! Hiukan fiilistä latisti alkulämmittelyssä napsahtanut takareisi, mutta en jaksanut antaa sille painoarvoa.


Keskiviikkona 1h 15 min hidasta hölköttelyä. Vähän uusia reittejä, tai no vanhojen tuttujen maastojen yhdistelyä uudella tavalla. Takareisi vaivasi jonkin verran, melkein käännyin jo alkumatkasta takaisin. Lenkin jälkeen paikansin ongelman kaksipäiseen reisilihakseen, ja hoidin ongelmaa sählypallolla hieroen. Perjantaina juoksin hyvän työkaverini kanssa peruspinkaisun. Vähän reilu tunti siinä taisi mennä. Juoksukärryssä nukkuva 16 kg lisäpaino lisäsi sykettä jonkin verran, mutta en jaksanut välittää siitä. Jalat olivat selvästi väsyneet, sillä olin riehunut kaksi päivää puutarhahommissa.


Tänään, eli sunnuntaina juoksin viikon neljännen lenkin. Maastossa lönköttelin vesisateessa polkuja pitkin 10 km, aikaa meni vähän alle 1.5 h. Mitään tietoa ei ollut sykkeistä, sillä minulla oli vain miehen mittari ranteessa mittaamassa matkaa. Fiilis oli kuitenkin edelleen erinomainen, olisin voinut jatkaa vielä paljon pidemmällekin. Takareiden ongelma on poistunut, hip hurraa!


Tämän hetken tuntuma juoksukunnosta on yllättävän hyvä. Ehkä pikadieetti puree ja "pikkumusta sopii lauantaina päälle"?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3 kuukautta kohdunpoistosta - tämän hetken tunnelmia

Potilashotellista Tasan kolme kuukautta sitten olin saapunut Lapin Keskussairaalan potilashotelliin, viettänyt tylsän illan telkkaria katsellen ja mm. laskiaispullia (monikossa, kyllä!) syöden. Olin saanut käskyn saapua leikkausosastolle aikaisin aamulla, ehkä klo 7.30. Tapasin hoitajan, kaksi lääkäriä - ja jäin odottamaan leikkausvuoroani joka olisi kuulemma n. klo 12.00. Eipä ole usein tunnit kuluneet niin hitaasti kuin silloin! Vihdoin tuli minun vuoroni, ja leikkausvaatteet päällä kävelin hoitajan seurassa saliin. Pöydälle makaamaan, jalat telineisiin, kanyyli käteen, happimaski naamalle ja taju pois! Muistan nähneeni nukutusainetta täynnä olevan ruiskun joka kiinnitettiin kanyyliin ja miettineeni että "tuolta se koiran lopetuspiikkikin näyttää". Olipa muuten viehättävä "viimeinen" ajatus! Tässä kohdassa jännitti! Nukutuksen aikana näin jotain ihan selkeää unta, en vaan enää muista mitä. Seuraavaksi taju palasi kun minua kärrättiin heräämöön. Ho...

"Miten sä jaksat?"

Minua on useampikin ihminen lähestynyt hieman arkaillen ja heittänyt ilmoille hyvin varovasti ja tunnustellen sanat "miten sä nyt jaksat?". Toinen versio on "miten sä oot pärjännyt?". Tässä kohdassa kysyjä ei ole kiinnostunut jälkivuodosta, vatsan haavojen paranemista tai kivuista, vaan kysyjää kiinnostaa kuinka voin henkisesti . Villakoiran ytimessä on selvästikin se ajatus, että millä tolalla mielenterveyteni nyt on, kun kohtuni vietiin . Minun on ollut hyvin helppoa vastata kysyjille täysin rehellisesti että "kiitos kysymästä, jaksan oikein hyvin. Kohduttomuus ei ole masentunut minua tai saanut minua tuntemaan itseäni yhtään enempää tai vähempää naiseksi kuin kolme viikkoa sitten, eikä minulla liity asiaan mitään tunteita. En usko, että surisin poistettua sappirakkoakaan." Tänään viimeksi exäni, vastaukseni kuultuaan, henkäisi helpotuksesta ja totesi että "onneksi sä oot tuollainen järki-ihminen". En minä oikeasti tiedä mitä täs...

Lomalla viimeinkin..

.. voin ottaa iisimmin! Näihin tunnelmiin päätän blogihiljaisuuden ja palaan takaisin eetteriin.  Meikäläisen työnkuvan kiireisin kausi ajoittuu aina tuohon toukokuulle, ja silloin ei kauheasti ole aikaa eikä energiaa tehdä yhtään mitään erityistä ponnistelua vaativaa. Sitkeä "keuhkotauti" (no, ehkä vain virusperäinen keuhkoputkentulehdus) lamaannutti liikunnat ja pakotti minut vetämään astmalääkettä tupla-annostuksella. Siitä onneksi selvittiin kohtuullisen helposti, ehkä kiitos sen astmalääkkeen, jota tajusin alkaa vetämään heti taudin alkupuolella. Jostain syystä viimevuosina virukset ovat asettuneet keuhkoihini ja aiheuttaneet pitkäkestoisen yskän. Toukokuulle osui myös mökkeilyä, yksi eläinpuistoreissu ja yksi leidien humputtelureissu Helsinkiin. Sanoisinko että "Time Well Spent". Kotiin matkasi niin levännyt ja virkistynyt nainen, että näillä eväillä jaksaa elää kesän kotirouvana ja lapsenhoitajana aivan kevyesti. Edellisessä postaukse...