Disclaimer: Olen ostanut tuotteet ihan itse omalla rahalla, näitä ei ole siis saatu yhteistyössä.
Eräänä väsyneenä aamuna eksyin sähköpostin mainoslinkin kautta taas Sportamoren sivuille. Päädyin tutkimaan BLACC-merkin vaatteita, sillä aleja mainostettiin. Olin jo aiemminkin silmäillyt kyseisen merkin vaatteita ja miettinyt millaisia ne ovat laadultaan.
Ensimmäisenä iskin silmäni leggareihin/treenitrikoisiin. Ensimmäisestä katsomastani mallista kommentit eivät olleet kovin mairittelevia, joten seuraava malli tarkempaan tarkasteluun. Siitä kokemukset olivatkin hyvin positiivisia, joten tuote koriin.
* Olen käyttänyt näitä trikoita lähinnä kotihousuina (koska kylmät kelit), ja olen todella tyytyväinen! Materiaali on mahtavaa, paksuus juuri sopivaa jotta mitään ei näy läpi. Ja venyy hyvin! Istuvuus on hyvä, ei moitittavaa.
Toisena koriin päätyi talvitrikoiden nimellä mainostetut juoksuhousut. Vähän paksummat trikoot, siis.
* Näitä olen käyttänyt kahdesti, kerran ulkona kävelylenkillä, kerran pienellä pakkasella hiihtolenkillä. Molemmissa housut toimivat todella hyvin, laatu vaikuttaa erinomaiselta! Pakkasella ei tullut kylmä vaikka en laittanut alle välihousuja.
Seuraavaksi pari paitaa, klik-klik.
* Paidoista ei ole vielä käyttökokemusta, mutta materiaali on yllättävän paksua! Siis kaikkea muuta kuin ihan onnetonta lirua.
Viimeisenä mukaan tarttui rennot, mustat housut joissa on resorit lahkeissa ja naru vyötäröllä. Vähän joogahousujen tyyliset.
* Näitä housuja olen käyttänyt kaikista eniten! Monta päivää töissä, pestykin on jo kertaalleen. Todella miellyttävät päällä eikä ainakaan vielä ole vaikuttanut nyppyyntyvän. Seuraamme tilannetta!
Itse voin ainakin tällä kokemuksella ja näppituntumalla suositella lämpimästi kyseisen merkin vaatteita! Laadussa ei ainakaan toistaiseksi ole moitittavaa, eettisyydestä en tosin viitsi nyt edes puhua.. :(
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä jälkesi vierailusta! :)