Siirry pääsisältöön

Salajuoksija!

No niin, tulen ulos kaapista ja tunnustan nyt julkisesti että olen Salajuoksija! Vastoin fysioterapeutilta saamiani ohjeita, kokeilin päivänä kauniina kotimatkalla juoksua rattaiden kanssa. Alamäkeen. Tuntui kauhealta ja luulin kuolevani. Takapuolikin hyllyi omituisesti. Mahassa, lantiossa ja lantionpohjassa tuntui sitä vastoin oikein hyvältä, enkä saanut minkäänlaisia jälkituntemuksia osakseni. Pissakaan ei lirahtanut ;)


Hyvistä kokemuksista huumaantuneena lisäsin kotimatkoille juoksua aina muutaman pätkän, pari sataa metriä kerrallaan. Hiljalleen alkoi askellus taas löytymään, ja se pyllykin lakkasi hyllymästä. Ensimmäisen hölkän ja kävelyn yhdistelmän tein kaverini kanssa viikonloppuna (juoksuhaaste nro 10), ja varsinaisen, enemmän hölkkää kuin kävelyä sisältäneen lenkin teimme toukokuun ensimmäistä päivää juhlistaen. 7.25 km ja 1.07 h. Hidasta tietysti, kun käveltyäkin tuli, mutta jostain se on taas aloitettava. Tuntuma oli erinomainen ja olisin jaksanut jatkaa vaikka kuinka pitkään. Aion käyttää tämän toukokuun alun (ehkä kolme ensimmäistä viikkoa?) kehon totuttamiseen taas juoksuun yhdistelemällä kävelyä ja hölkkää. Loppukuusta aloitan sitten varsinaisen juoksuharjoittelun, ja ensimmäinen koitos onkin sitten viikkoa ennen juhannusta Jukolan viestissä.

Mietin asian niinkin, että jos lykkään hölköttelyn aloitusta sinne alun perin luvattuun kesäkuun alkuun, saan todennäköisesti osakseni vähintään rasitusvammoja liian innokkaasta aloituksesta. Ehkä on parempi hissutella koneisto taas käyntiin kuin lähteä kertarysäyksellä juoksutreenin pariin. Salille ajattelin palata vasta kesällä, ajatus tangon kanssa kyykkäämisestä ei tunnu yhtään hyvältä just nyt. Luotan siihen, että keho kertoo mihin se on valmis!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tavoitteiden (epä)realistisuudesta

Olen jo hetken aikaa pyöritellyt päässäni ulkonäköön ja kropan koostumukseen liittyvien tavoitteiden realistisuutta. En tunne kovin montaa naista joka ei haluaisi treenattua, suht vähärasvaista kroppaa jota on kiva esitellä uimarannalla ;)

Näin kolmenkympin pari vuotta sitten sivuuttaneena en rehellisesti sanottuna ole edes kovin varma siitä, taipuuko vartaloni enää vaikkapa alle 20 prosentin rasvoihin, saati sitten vielä kuivempaan tilaan. Tavoittelenko mielikuvissani jotain sellaista, minkä saavuttaminen (saati ylläpito!) ei ole edes mahdollista? Onko mieleni sokaistunut näistä kaikista fitness-kuvista, joita media meille nykyään tyrkyttää? Entä jos kroppani toimii parhaiten 25-30% rasvoissa?
Nämä kaikki kysymykset ovat sellaisia joihin en oikeasti tiedä vastausta. Eniten minua askarruttaa se, onko minun vartaloani edes mahdollista "pakottaa" suht rasvattomaksi. Kaikki liha tottelee kuulemma kuria, mutta näinä kehopositiivisuusaikoina en ole ihan varma haluanko kurittaa i…

Kas vain!

Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen.
Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta.
Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihakset väsyvät aktiivisen päivän jälkeen, ja vatsallaan …

Uupumus

Olen elänyt viimeiset viikot todella rankkoja asioita läpi pääni sisällä. Olen joutunut sulkemaan systemaattisesti pois mielestäni paniikin, pelon ja kuoleman fiilikset, ja keskittymään työntekoon ja hyviin asioihin. Tunnesäätely ja tunteiden hallinta ovat yksi suurimmista vahvuuksistani, mutta en voi väittää etteikö se vie energiaa! Sairaalareissun jälkeen olen vasta huomannut miten uupunut olen. Eilen lähdin töistä heti kun se oli mahdollista ja vedin tunnin mittaiset, koomaa muistuttavat päiväunet. Jos en olisi laittanut herätyskelloa soimaan, lapseni olisi varmasti vieläkin päiväkodissa.
Kuluneella viikolla olen antanut itselleni luvan höllätä. Tätä kirjoittaessa juon kahvia ja syön suklaata. En todellakaan tiedä, onko se fiksua, mutta se tuntuu just nyt hyvältä. Olen sellainen ihminen joka ruoskii itseään tahdonvoimalla eteenpäin vaikka jalat olisi poikki, mutta nyt joudun myöntämään tappioni. Nyt pitää pysähtyä ja levätä. Jos siihen kuuluu pari palaa riviä suklaata, niin kuinka…