Siirry pääsisältöön

"Pankki vai luotto?" - Huonojen elintapojen eräpäivä

Olen saavuttanut elämässä sellaisen rajapyykin että joudun ihan oikeasti miettimään näitä ravitsemus-uni- ja liikunta-asioita vähän muutenkin kuin ulkonäön kautta. Ikää alkaa olla jo sen verran, että haima paukkuu ja maksa rasvoittuu. Puoli kiloa irtokarkkia ajaa minut koomaa muistuttavaan tilaan jolloin meinaan nukahtaa istualleni. Se kertonee karua kieltään haiman kunnosta, insuliinista ja sen sellaisesta. Suomeksi sanottuna siis uskoisin että minulla on orastava insuliiniresistenssi ja olan takana kolkuttaa kakkostyypin diabetes. Alkaa olla sellainen tunne että luotto on tapissa ja pankki ei myönnä sitä enää enempää.


Nuorempana sitä pystyi elämään melkoisen huoletonta elämää. Vähäinen uni ja huonot ruokatavat eivät vaikuttaneet epäsuotuisasti kuin korkeintaan ulkonäköön. Vararengas leveni. Ajatusmaailma oli mallia "joo, joo, sitten joskus, ei tämä nyt suuremmin haittaa". Luottoa löytyi eikä eräpäivä huolettanut. Nyt asiat ovat hieman erilaisessa mittakaavassa, sillä kroppa ei anna enää anteeksi yhtään laiminlyöntiä ja sietokyvyn rajat on venytetty niin pitkälle että seuraavaksi paukahtaa.

Mikä siis neuvoksi? Minusta tuntuu, että nyt minun täytyy ihan oikeasti ottaa nämä kehon varoitussignaalit todesta. Pelivaraa ei enää ole, sillä ihmiskeho ei ole haavoittumaton. Ehkä olen tullut vanhaksi? Tai ainakin keski-ikäiseksi. Tai sitten tämä viime viikkojen täydellinen liikkumattomuus on saanut kehoni voimaan pahoin. Niin tai näin, nyt on taas aika heittää höttöhiilarit pois ja alkaa panostaa kunnon ravintoon. Luottokortit poikki ja elämä mallille "kädestä suuhun". Tai "syö vain se, minkä käsittelystä keho selviää ilman suurempia vaurioita". Kyllähän minä nämä asiat tiedän. Kun vaan jaksaisin soveltaa myös käytäntöön.

Kainalokeppinä minulla tällä matkalla on Kaisa Jaakkolan kirjat hormoneista ja niiden vaikutuksesta laihdutukseen ja hyvinvointiin. Hyvää, joskin melko intensiivistä tekstiä. Olen löytänyt näistä paljon viisautta, ehkäpä taas on aika syventyä aiheeseen.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BLACC-vaatemerkki testissä

Disclaimer: Olen ostanut tuotteet ihan itse omalla rahalla, näitä ei ole siis saatu yhteistyössä. Eräänä väsyneenä aamuna eksyin sähköpostin mainoslinkin kautta taas Sportamoren sivuille. Päädyin tutkimaan BLACC-merkin vaatteita, sillä aleja mainostettiin. Olin jo aiemminkin silmäillyt kyseisen merkin vaatteita ja miettinyt millaisia ne ovat laadultaan. Ensimmäisenä iskin silmäni leggareihin/treenitrikoisiin. Ensimmäisestä katsomastani mallista kommentit eivät olleet kovin mairittelevia, joten seuraava malli tarkempaan tarkasteluun. Siitä kokemukset olivatkin hyvin positiivisia, joten tuote koriin. * Olen käyttänyt näitä trikoita lähinnä kotihousuina (koska kylmät kelit), ja olen todella tyytyväinen! Materiaali on mahtavaa, paksuus juuri sopivaa jotta mitään ei näy läpi. Ja venyy hyvin! Istuvuus on hyvä, ei moitittavaa. Toisena koriin päätyi talvitrikoiden nimellä mainostetut juoksuhousut. Vähän paksummat trikoot, siis. * Näitä olen käyttänyt kahdesti, ke

3 kuukautta kohdunpoistosta - tämän hetken tunnelmia

Potilashotellista Tasan kolme kuukautta sitten olin saapunut Lapin Keskussairaalan potilashotelliin, viettänyt tylsän illan telkkaria katsellen ja mm. laskiaispullia (monikossa, kyllä!) syöden. Olin saanut käskyn saapua leikkausosastolle aikaisin aamulla, ehkä klo 7.30. Tapasin hoitajan, kaksi lääkäriä - ja jäin odottamaan leikkausvuoroani joka olisi kuulemma n. klo 12.00. Eipä ole usein tunnit kuluneet niin hitaasti kuin silloin! Vihdoin tuli minun vuoroni, ja leikkausvaatteet päällä kävelin hoitajan seurassa saliin. Pöydälle makaamaan, jalat telineisiin, kanyyli käteen, happimaski naamalle ja taju pois! Muistan nähneeni nukutusainetta täynnä olevan ruiskun joka kiinnitettiin kanyyliin ja miettineeni että "tuolta se koiran lopetuspiikkikin näyttää". Olipa muuten viehättävä "viimeinen" ajatus! Tässä kohdassa jännitti! Nukutuksen aikana näin jotain ihan selkeää unta, en vaan enää muista mitä. Seuraavaksi taju palasi kun minua kärrättiin heräämöön. Ho

Kas vain!

On se jännä että maha ei pienene yhtään? Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen. Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta. Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihaks