No niin, nyt se on kunnolla täällä! Kaktus kurkussa, jonkinlainen piipunrassi poskiontelossa ja alkulimaa keuhkot täynnä. Jippii! Loppuviikosta ihmettelin, miksi palautuminen tuntui niin heikolta, jalat painoivat ihan tavallisen kävelylenkin jälkeen. Torstaina se sitten alkoi, perjantaina jouduin jo jäämään töistä pois. Ei tämä kyllä yllätä, sillä ensin sairasti mies, sitten lapsi. Hetken aikaa jo erehdyin taputtelemaan itseäni olkapäälle ja mutisemaan tyytyväisenä jotain hyvästä vastustuskyvystä, influenssarokotteesta (joo, vaikuttaa varmasti...) ja peruskunnosta. Luulin myös jo olleeni flunssassa, mutta se oli ilmeisesti vasta jonkinlaista alkulämmittelyä. Saas nähdä mitä tästä tulee, yleensä sairastan näitä kausiflunssia 5-6 viikkoa kaikkineen, kerran syksyllä ja kerran keväällä. Näkemiin, lenkkeily!
Potilashotellista Tasan kolme kuukautta sitten olin saapunut Lapin Keskussairaalan potilashotelliin, viettänyt tylsän illan telkkaria katsellen ja mm. laskiaispullia (monikossa, kyllä!) syöden. Olin saanut käskyn saapua leikkausosastolle aikaisin aamulla, ehkä klo 7.30. Tapasin hoitajan, kaksi lääkäriä - ja jäin odottamaan leikkausvuoroani joka olisi kuulemma n. klo 12.00. Eipä ole usein tunnit kuluneet niin hitaasti kuin silloin! Vihdoin tuli minun vuoroni, ja leikkausvaatteet päällä kävelin hoitajan seurassa saliin. Pöydälle makaamaan, jalat telineisiin, kanyyli käteen, happimaski naamalle ja taju pois! Muistan nähneeni nukutusainetta täynnä olevan ruiskun joka kiinnitettiin kanyyliin ja miettineeni että "tuolta se koiran lopetuspiikkikin näyttää". Olipa muuten viehättävä "viimeinen" ajatus! Tässä kohdassa jännitti! Nukutuksen aikana näin jotain ihan selkeää unta, en vaan enää muista mitä. Seuraavaksi taju palasi kun minua kärrättiin heräämöön. Ho...

Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä jälkesi vierailusta! :)