Ei tullut reippaita kävelylenkkejä, ei pilatesta, pyöräilyä eikä työmatkaliikuntaa. Tuli työmatka, vatsatauti, flunssa ja 400g plussaa ;)
Maanantain olin ajatellut jo ennakkoon lepopäiväksi, sillä olin silloin työmatkalla. 7.15 lähtö ja 18.00 paluu. Lapsi roikkui illan kaulassa ikäväänsä, eipä siinä enää paljoa lenkkeillä. Illalla alkoi kaktusta työntymään poskionteloon ja reippaalla kädellä annostellun sinkkimäärän jälkeen jäin odottavalle kannalle.
Tiistaina kohtasin jonkin itseäni suuremman basillin ja vietin hehkeän aamuhetken vessassa. Mies jo tapaili ambulanssia pihaan, olin jonkinlaisessa kipushokissa. Siitä se kramppi helpotti kyllä, mutta lämmintä ruokaa maistelin vasta illalla seitsemän maissa. Syylliseksi epäilen edellisen päivän reissusyömisiä.
Keskiviikkona alkoi kuviot flunssan kanssa kirkastumaan, kun nenä alkoi vuotamaan reippaasti. Sitä onkin sitten kestänyt tähän päivään saakka. Löin lenkkarit naulaan sillä en halunnut riskeerata tämän päivän korkeakylttyyristä esiintymistä, laulua luvassa! Mies sairastaa samaan aikaan omaa tautiansa ja puskee nenän kautta ulos vihreää tavaraa. Olen loppujen lopuksi tainnut päästä aika vähällä.
Toivottavasti ensi viikko tuo mukanaan terveyttä ja liikuntaa tähän talouteen!
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä jälkesi vierailusta! :)