Siirry pääsisältöön

"Ihan hyvä" päivä

4.02 herään siihen että pääni kelaa työasioita vimmatulla tahdilla. Töissä on ollut tiukka viikko, ja sen vuoksi adhd-oireeni ovat taas ottaneet niskalenkin minusta. Aivoni eivät lepää.

5.50 kello soi, painan torkulle ja nukahdan.

6.00 uusi yritys, tällä kertaa herään ja nousen saman tien sängystä.

7.15 ulkovaatteet niskaan, miehen kanssa pikaisesti päivän aikataulujen sopimista. Sitten painelen ulos erittäin märkään räntäsateeseen.



13.30 mies tuo lapsen ja rattaat minulle töihin, hän menee poikkeuksellisesti iltavuoroon joten suoritamme hoitovastuun vaihdon lennosta työpaikkani pihassa.

14.15 lapsi rattaisiin ja kotia kohti. Hienoinen päänsärky jyskyttää toispuoleisena, mutta ajattelen sen katoavan ulkona. Hyvin pian käy selväksi, että rattaat ovat todellakin idioottimainen valinta, sillä sohjoa on paljon. Sivutiet ovat pahimmassa kunnossa, joten hyvästi lyhyin reitti. Siinä vaiheessa v-käyrä käy jo sen verran korkealla että tiedän sortuvani kauppareissuun, tämä taistelu on jo hävitty. Pahenevassa päänsäryssä haen itselleni palkaksi jäätelöä. Ja Pringlesiä. Hyvä minä!



18.15 viestitän miehelle olevani migreenissä. Se tästä enää puuttuu!

20.07 kuin ihmeen kaupalla selviän kunnialla lapsen iltatoimista, ja lapsi nukkuu ihan "oikeassa aikataulussa"

23.37 lääke alkaa hiljalleen vaikuttaa ja luisun uneen

Jos joku kysyisi millainen päivä minulla oli, en ole enää ihan varma vastaisinko sen normaalin "ihan hyvä".

Pitäisikö joskus kokeilla puhua totta?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tavoitteiden (epä)realistisuudesta

Olen jo hetken aikaa pyöritellyt päässäni ulkonäköön ja kropan koostumukseen liittyvien tavoitteiden realistisuutta. En tunne kovin montaa naista joka ei haluaisi treenattua, suht vähärasvaista kroppaa jota on kiva esitellä uimarannalla ;)

Näin kolmenkympin pari vuotta sitten sivuuttaneena en rehellisesti sanottuna ole edes kovin varma siitä, taipuuko vartaloni enää vaikkapa alle 20 prosentin rasvoihin, saati sitten vielä kuivempaan tilaan. Tavoittelenko mielikuvissani jotain sellaista, minkä saavuttaminen (saati ylläpito!) ei ole edes mahdollista? Onko mieleni sokaistunut näistä kaikista fitness-kuvista, joita media meille nykyään tyrkyttää? Entä jos kroppani toimii parhaiten 25-30% rasvoissa?
Nämä kaikki kysymykset ovat sellaisia joihin en oikeasti tiedä vastausta. Eniten minua askarruttaa se, onko minun vartaloani edes mahdollista "pakottaa" suht rasvattomaksi. Kaikki liha tottelee kuulemma kuria, mutta näinä kehopositiivisuusaikoina en ole ihan varma haluanko kurittaa i…

Kas vain!

Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen.
Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta.
Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihakset väsyvät aktiivisen päivän jälkeen, ja vatsallaan …

Uupumus

Olen elänyt viimeiset viikot todella rankkoja asioita läpi pääni sisällä. Olen joutunut sulkemaan systemaattisesti pois mielestäni paniikin, pelon ja kuoleman fiilikset, ja keskittymään työntekoon ja hyviin asioihin. Tunnesäätely ja tunteiden hallinta ovat yksi suurimmista vahvuuksistani, mutta en voi väittää etteikö se vie energiaa! Sairaalareissun jälkeen olen vasta huomannut miten uupunut olen. Eilen lähdin töistä heti kun se oli mahdollista ja vedin tunnin mittaiset, koomaa muistuttavat päiväunet. Jos en olisi laittanut herätyskelloa soimaan, lapseni olisi varmasti vieläkin päiväkodissa.
Kuluneella viikolla olen antanut itselleni luvan höllätä. Tätä kirjoittaessa juon kahvia ja syön suklaata. En todellakaan tiedä, onko se fiksua, mutta se tuntuu just nyt hyvältä. Olen sellainen ihminen joka ruoskii itseään tahdonvoimalla eteenpäin vaikka jalat olisi poikki, mutta nyt joudun myöntämään tappioni. Nyt pitää pysähtyä ja levätä. Jos siihen kuuluu pari palaa riviä suklaata, niin kuinka…