Viikon 4 varrelta

Kuvaaminen ajaessa (pimeässä) on hieman haastavaa.. ;)

Tällä viikolla suunnitelmissa oli palata arkiliikunnan pariin. No, -30 asteeseen kiristynyt pakkanen sotki iloisesti suunnitelmat. Itse vielä pärjäisin, mutta tuollaisessa pakkasessa en viitsi istuttaa lasta rattaissa, untuvapusseista huolimatta. Arkiliikunnan pariin pääsin vasta keskiviikkona kun pakkanen lauhtui -13 asteen nurkille. Lauhtuminen toi mukanaan lumisateen, joten en tiedä kumpi sitten on parempi, hullu pakkanen vai lisää lunta.

Tiistaina vietin 8 tuntia reissussa kun kävin esittelemässä kasvaintani magneettikuvauslaitteelle. Ensikosketukseni kyseiseen laitteeseen oli suhteellisen kivuton, taktiikkanani oli vaipua niin totaaliseen syvärentoutukseen että makaan kuin koomapotilas. Onnistuin tässä, ja aika meni jälkikäteen ajateltuna jopa nopeasti. Itse asiassa meinasin nukahtaa kaksi kertaa. Toki minua helpotti se seikka, että pääsin putkeen jalat edellä. Pää edellä olisi voinut ahdistaa. Tympeintä reissussa oli ajaminen. En muutenkaan nauti talviajosta, joten tuo reilun 300 kilometrin ajelu ei ollut silkkaa nautintoa. No, selvisin kuitenkin.

Sisältäni portin löysin..

Seuraavaksi odotan lääkärin soittoa, jolloin saan kuulla onko kasvain mahdollisesti pahanlaatuinen, ja koska leikataan. Tällä hetkellä odotan leikkausta varsin ristiriitaisin fiiliksin. Omituinen minäni on lähinnä tympääntynyt, juoksu kulkee ja elämä on kohtuullisen ok (mitä nyt vuodan tälläkin hetkellä myooman vuoksi menkkoja ulos kuin hanasta...), kun taas leikkauksen jälkeen joudun lyömään juoksukengät naulaan ja kuntoutumaan aivan nollasta. Juoksukuntoon palaamiseen kuluvaa aikaa ei tiedä kukaan. Pakkohan tuo tietysti on leikata, en minä sitä, mutta kun sen kanssa on elänyt jo hetken, niin sen olemassaoloon on jo ehtinyt tottumaan. Edellisestä gyne-alueen leikkauksesta on nyt 3.5 vuotta, ja muistan kyllä miten tuskaisen hidasta on toipua isosta vatsan alueen operaatiosta. Ja entäs jos se on syöpää?

Nyt kuitenkin viikonlopun viettoon! :)