Uupumus

Pannukahvia puuhellalla!

Olen elänyt viimeiset viikot todella rankkoja asioita läpi pääni sisällä. Olen joutunut sulkemaan systemaattisesti pois mielestäni paniikin, pelon ja kuoleman fiilikset, ja keskittymään työntekoon ja hyviin asioihin. Tunnesäätely ja tunteiden hallinta ovat yksi suurimmista vahvuuksistani, mutta en voi väittää etteikö se vie energiaa! Sairaalareissun jälkeen olen vasta huomannut miten uupunut olen. Eilen lähdin töistä heti kun se oli mahdollista ja vedin tunnin mittaiset, koomaa muistuttavat päiväunet. Jos en olisi laittanut herätyskelloa soimaan, lapseni olisi varmasti vieläkin päiväkodissa.

Kuluneella viikolla olen antanut itselleni luvan höllätä. Tätä kirjoittaessa juon kahvia ja syön suklaata. En todellakaan tiedä, onko se fiksua, mutta se tuntuu just nyt hyvältä. Olen sellainen ihminen joka ruoskii itseään tahdonvoimalla eteenpäin vaikka jalat olisi poikki, mutta nyt joudun myöntämään tappioni. Nyt pitää pysähtyä ja levätä. Jos siihen kuuluu pari palaa riviä suklaata, niin kuinka vakavasta "rikoksesta" on loppuviimein kyse?

Soo soo!

Toki tunnistan myös asiaan liittyvät ongelmat. Olen vahvasti "joko tai"-ihminen. Päävirtakytkimeni on joko on- tai off-asennossa. Nyt opettelen taas tasapainoa, sitä että virta ei sammu taas kokonaan ja syömiset heitä häränpyllyä. Tai että liikkuminen loppuu kuin seinään ja sohva houkuttaa. Tässä tilanteessa olisi todella helppoa jäädä sohvalle sairastamaan ja odottamaan leikkauksen jälkeistä aikaa. Jotenkin minusta tuntuu, että sitten eläisin taas sitä "sitten kun"-elämää. Sitten kun olen terve, alan taas liikkumaan. Ei näin! Olen vahvasti siinä käsityksessä, että tällä hetkellä paras mitä voin tehdä on valmistaa kehoani tulevaan koitokseen terveellisten elintapojen myötä.

Miten sitten liikkua niin, että tekee edes jotain eikä jätä kokonaan liikkumatta? Miten syödä terveellisesti mutta kuitenkin armollisesti ja lempeästi ilman että sortuu mässäilyyn? Vai ovatko nämä armollisuus ja lempeys vain tekosyitä joiden varjolla voi vetää sitä suklaata? Itseäni auttaa ainakin se, että mietin vaikkapa viikon liikunnat etukäteen. Nytkin taidan tehdä itseni kanssa sellaisen sopimuksen että viikonlopun aikana käyn tekemässä yhden salitreenin ja vähintään yhden pitkäkestoisen aerobisen. Syömisten suhteen en ole yhtä viisas. Ehkä sovin itseni kanssa niin, että lopetan tämän päivän jälkeen itseni lääkitsemisen sokerilla ja palaan takaisin normaaliin ruokavalioon, johon ei herkut kuulu. Luultavasti tärkeintä on sopia rajat, minkä puitteissa hölläilyä voi harrastaa niin, ettei löysempi jakso muutukin normaaliksi arjeksi. Ehkä silloin herkut tuntuvat oikeasti herkuilta?

Harjoittelen siis tätäkin, levon, treenin ja itseni ruoskimisen tasapainoa :)