Motivaatiota metsästämässä?

Tätä uutta vuotta on nyt eletty n. kolme viikkoa, ja varmaan voisi olla ihan aiheellista kysyä miten motivaatio jaksaa?

Mikään ei taida olla niin helppoa kuin aloittaa vuoden vaihtuessa uusi, upea elämä jonka myötä saan upean vartalon ihan itsekseen, mutta useassa taloudessa eletään varmaan just nyt melko kriittisiä aikoja. On väsymystä, ihan liian isoja kalorivajeita, liikaa tai liian vähän liikuntaa, jumittava paino ja salasyöntiä. Ajatus luovuttamisesta tai siis pienen tauon pitämisestä houkuttelee. Tutkimuksien mukaan juuri tämä 2-3 viikon kohta on se yleisin aika jolloin projekti siirretään odottamaan ensi vuotta. Tavallaan hassua, sillä tästä kun pääsisi yli, moni uusi tapa alkaisi muuttua rutiiniksi. Rutiinien kanssa on paljon helpompaa elää kuin uusien tapojen kanssa :)

Tunnistan niin hyvin nuo tunteet myös itsessäni. Pari viikkoa jaksaa olla innostunut, sen jälkeen iskee tylsyys. Uutuudenviehätys katoaa, ja wow-tunteiden varassa ei kovin montaa viikkoa mennä. Voin vain kuvitella miten vaikeaa olisi jos yrittäisin samaan aikaan muuttaa koko konseptin syömisiä, liikkumisia, tipattomia, savuttomia ja nukkumista myöten uusiksi. Uskallan väittää että suurin osa projekteista kaatuu siihen "kaikki osa-alueet kertarysäyksellä kuntoon"-ajatteluun.

Omassa elämässäni opiskelin onneksi arkiliikunnan jo loppusyksystä. Kynnys vetää toppahousut jalkaan ja painua pimeään aamuun on paljon pienempi, sillä kroppani jo odottaa sitä energialatausta aamuun. Syksyllä en panostanut syömisiin, vaan annoin itselleni aikaa tottua arkiliikuntaan. Nyt kun liikunta sujuu, on aika miettiä syömisiä. Itselleni sopivin konsepti on yhden asian muuttaminen kerrallaan, ja siihenkin pitää varata riittävästi aikaa. Jotkut hyvät tavat ovat hiipineet elämääni jo monta vuotta sitten, toisia tosin vasta opettelen. Ja joitakin tapoja pitää muistella ja muistutella itselleen joka päivä erikseen, sillä laiska minä ei jaksaisi, haluaisi eikä viitsisi.

Onneksi sitä on jo tällainen elämäntapamuutosten veteraani, niin osaa vähän odottaa niitä huonompiakin hetkiä. Niitäkin nimittäin tulee, ja halu elää terveellistä elämää on monesti hukassa. Tai sanotaanko, että halu elää epäterveellistä elämää on toisinaan suuri.

Miten sitten pitää motivaatiota yllä? Itsehän olen perusluonteeltani niin laiska, että en varmaan liikkuisi ikinä jos ei olisi pakko. No kuka sitten pakottaa? Minä itse. Tiedän, miten hyvää liikunta tekee, siitä syystä se vain kuuluu ohjelmistoon. Vähän sama kuin hampaiden harjaus. Onko ärsyttävämpää asiaa? Silti se vain tehdään. Tästä samasta syystä olen opettanut aivoni suhtautumaan liikuntaan samalla tavalla. Pyrin välttämään että en liittäisi liikuntaan isompia "tunnelatauksia", liikkumassa käydään ja that's it. Suurin apu minulla on liikunnan aikatauluttaminen. Se on elämään kuuluva rutiini jolle varataan aika, ja se siitä. Nyt siis puhun "perusliikunnasta", arkiaktiivisuudesta. Toki minäkin liekehdin vaikkapa tulossa olevista juoksutapahtumista ja treenaan niihin mielelläni erillisellä ohjelmalla. Ohjelman noudattamisessakin kyse on kyllä aikatauluttamisesta ja ennakoinnista. Siitä, että miettii viikkonsa läpi ja lyö treenit kalenteriin muun elämän mukaan.

Itse voin kaikista parhaiten silloin, kun elämässäni on melko tarkat rutiinit. Oikeasti vihaan rutiineja ja kapinoin niitä vastaan kuin pikkulapsi, mutta en voi kieltää etteivätkö ne tee ihmeitä minulle ja hyvinvoinnilleni. Niinpä olen pyrkinyt ottamaan elämääni terveellisiä rutiineja, joista yksi on säännöllinen liikunta. En puhu niinkään motivaatiosta (joka vaihtelee), vaan rutiinista (joka pysyy). Voisiko tästä ajatuksesta olla apua muillekin on/off-ihmisille?

P.s: Omaksi motivaatiokseni varasin kuitenkin reissun Helsinkiin samalle viikonlopulle kuin Naisten Kymppi. Olen juoksukunnossa tai en, aina voi kuitenkin lomailla! ;)