Siirry pääsisältöön

Kenkäshoppailua

Elämäni rakkaus

Olen käyttänyt nyt noin kahden vuoden ajan iki-ihania Salomonin Speedcross 3 gtx-kenkiäni. Ostin ne alunperin itselleni puhtaasti talvijuoksua varten, mutta kas kummaa, kenkien käyttö laajeni kuin huomaamatta koskemaan koko muutakin elämää. Jossain vaiheessa huomasin jo ajattelevani, että farkut ja lenkkarit on ihan ok yhdistelmä :D No, onhan se sellainen semisporttisen huoleton tyyli.

Ladyt tyylikkäinä reissussa :P

Salomonin kengät ovat olleet aina suosikkini, ne istuvat kapeaan ja korkeaholviseen jalkaani kuin sukka. Jo lähes kymmenen vuotta sitten käytin samantyylisiä Salomonin maastolenkkareita, niistä vaan kului kiristysnarun vuoksi päällikangas puhki. Muistaakseni neljännen parin jälkeen en jaksanut enää käydä hakemassa kaupasta uutta paria takuun piikkiin.

Tämänhetkisillä Speedcrosseilla olen juossut maastossa, asfaltilla, kulkenut töissä, kävellyt, suunnistanut jne. Olen siitä laiska ihminen että olen sortunut käyttämään juoksukenkiä yleiskenkinä. Toisaalta en ole huomannut tästä mitään haittaakaan, paitsi pohjan lievän kulumisen.

Ei ihme jos luistaa..

Olin jo hetken aikaa miettinyt että pitäisi katsella uusia kenkiä. Nimenomaan katsella. Olen tämän yhteiskunnan silmissä järkyttävän huono kuluttaja. Katselen, mietin, vertaan hintoja, luen arvosteluja, kyttään tarjouksia - ja lopulta jätän ostamatta koska en ehkä kuitenkaan tarvitse. Sunnuntaina tein historiaa. Tutkin taas kerran kenkävalikoimia, ja ihan yksinkertaisesti vain klikkasin itselleni uudet Salomonit. Tällä kertaa Speedcross 4 gtx-mallin. Nyt sitten vain odotellaan postia!


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tavoitteiden (epä)realistisuudesta

Olen jo hetken aikaa pyöritellyt päässäni ulkonäköön ja kropan koostumukseen liittyvien tavoitteiden realistisuutta. En tunne kovin montaa naista joka ei haluaisi treenattua, suht vähärasvaista kroppaa jota on kiva esitellä uimarannalla ;)

Näin kolmenkympin pari vuotta sitten sivuuttaneena en rehellisesti sanottuna ole edes kovin varma siitä, taipuuko vartaloni enää vaikkapa alle 20 prosentin rasvoihin, saati sitten vielä kuivempaan tilaan. Tavoittelenko mielikuvissani jotain sellaista, minkä saavuttaminen (saati ylläpito!) ei ole edes mahdollista? Onko mieleni sokaistunut näistä kaikista fitness-kuvista, joita media meille nykyään tyrkyttää? Entä jos kroppani toimii parhaiten 25-30% rasvoissa?
Nämä kaikki kysymykset ovat sellaisia joihin en oikeasti tiedä vastausta. Eniten minua askarruttaa se, onko minun vartaloani edes mahdollista "pakottaa" suht rasvattomaksi. Kaikki liha tottelee kuulemma kuria, mutta näinä kehopositiivisuusaikoina en ole ihan varma haluanko kurittaa i…

Kas vain!

Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen.
Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta.
Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihakset väsyvät aktiivisen päivän jälkeen, ja vatsallaan …

Uupumus

Olen elänyt viimeiset viikot todella rankkoja asioita läpi pääni sisällä. Olen joutunut sulkemaan systemaattisesti pois mielestäni paniikin, pelon ja kuoleman fiilikset, ja keskittymään työntekoon ja hyviin asioihin. Tunnesäätely ja tunteiden hallinta ovat yksi suurimmista vahvuuksistani, mutta en voi väittää etteikö se vie energiaa! Sairaalareissun jälkeen olen vasta huomannut miten uupunut olen. Eilen lähdin töistä heti kun se oli mahdollista ja vedin tunnin mittaiset, koomaa muistuttavat päiväunet. Jos en olisi laittanut herätyskelloa soimaan, lapseni olisi varmasti vieläkin päiväkodissa.
Kuluneella viikolla olen antanut itselleni luvan höllätä. Tätä kirjoittaessa juon kahvia ja syön suklaata. En todellakaan tiedä, onko se fiksua, mutta se tuntuu just nyt hyvältä. Olen sellainen ihminen joka ruoskii itseään tahdonvoimalla eteenpäin vaikka jalat olisi poikki, mutta nyt joudun myöntämään tappioni. Nyt pitää pysähtyä ja levätä. Jos siihen kuuluu pari palaa riviä suklaata, niin kuinka…