Kas vain!

On se jännä että maha ei pienene yhtään?

Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen.

Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta.

Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihakset väsyvät aktiivisen päivän jälkeen, ja vatsallaan makaaminen tuntuu pahalta. Minulla on siis kaikki klassiset raskausoireet, ilman vauvaa tosin.

Omat veikkaukseni vaivan aiheuttajaksi vaihtelivat munasarjasyövän ja lihaskasvaimen välillä, onneksi munasarjat näyttivät kuulemma hyvältä. Henkilääkärini Google oli kertonut minulle, että lihaskasvaimen eli myooman yleisin hoitomuoto on kohdunpoisto, joten olin osannut ajatella asian valmiiksi. Meidän lapsilukumme oli sovittu jäävän tähän yhteen, eli kohdunpoistokaan ei tunnu pahalta ajatukselta. Lääkärikin vaikutti huojentuneelta. Kuulemma näin ison myooman kanssa kohdun säästävä leikkaus ei ole mitenkään helppo eikä edes varma juttu.

Aikataulu tälle kaikelle on ollut hengästyttävän nopea. Viime viikon tiistaina kävin ensimmäistä kertaa terveyskeskuksen lääkärillä, viikkoa ja päivää myöhemmin olin jo keskussairaalassa gynen tutkittavana. Ei tätä julkista terveydenhuoltoa voi aina moittia. Vajaa viikko eilisestä käynnistä, ja pääsen tutustumaan magneettikuvauskoneeseen. Jei.

Nyt minulla vasta onkin edessäni todellinen haaste. Miten selviän tulevasta leikkauksesta, toipumisesta ja sen sellaisesta ilman että pää leviää ja "parantelen" oloani sokerilla? Mites ensi kesän juoksuhommat? Kuinka nopeasti olen taas kunnossa? Entäs jos se onkin pahanlaatuinen? Kohtu nyt ainakin lähtee, mites elämä sen jälkeen? Ajattelin jatkaa samaa, melko aktiivista elämäntapaa vointini mukaan aina leikkaukseen asti, siis jos liikkumista ei erikseen kielletä. Uskoisin, että hyvä kunto edesauttaa paranemista.

Laihdutuksen ja vaa'an tuijottamisen saa varmaankin unohtaa. Kasvain ja sen myötä suurentunut kohtu mahtavat painaa jo sen verran että puntarin antama data ei kerro juurikaan rasvan määrästä. Terveellistä elämää ajattelin kuitenkin jatkaa, edelleen. Eilen poikkesin sokerittomalta tieltä kun yritin etsiä karkkihyllyltä sairaalakäynnin jälkeen jotain millä lohduttautua ja piristyä. Mikään ei herättänyt intohimoja, mutta päädyin puolipakolla salmiakkiin. Hyi, miten huono olo siitä tuli! Oli ilo huomata että olen näköjään jo paranemassa sokeririippuvuudesta :)

Näillä mennään siis näillä näkymin!