Siirry pääsisältöön

Juoksuhaaveita



 Kaikkien näiden arki- ja hyötyliikunta-ajatusten lisäksi minun suurin intohimoni on juoksu. En oikeastaan ole siinä edes mitenkään hyvä, mutta pidän sitä itseni kohdalla jonkinlaisena saavutuksena, "hyvän ihmisen mittarina" :D

Alunperin olen aina ajatellut että "ne on toiset mimmit" jotka juoksee. Jossain vaiheessa aloin miettimään että olisiko minullakin mahdollisuus tähän "kuolemattomien tyyppien" lajiin, ja aloin treenaamaan. Muistan sen villin onnentunteen ja jopa aidon hämmästyksen: Minäkin pystyn! Ensimmäisen vitosen juostuani meinasin seota onnesta, siitä olikin jo lyhyt matka ensimmäiselle kympille, joka vain lisäsi fiilistä.

Ehkä paras yksittäinen juoksumuistoni on monen vuoden takaa (ehkä kesä 2011?), kun juoksin lapsuudenkodistani siskoni luokse. Sinne oli 18 kilometrin matka. Eihän sitä väliä kukaan juokse, ei edes pyöräile (niin, maalla..), vaan sinne ajetaan autolla! Vaan minäpä juoksin! Oli melko huikea fiilis. Fiiliksen kruunasi se tosiseikka, että siskoni tiesi tulostani n. kolme tuntia aiemmin, eikä ollut jaksanut viitsinyt ehtinyt laittaa tulia pannun alle, joten hikisuolan peittämälle pikkusiskolle tarjottiin peseytymiseen vedenkeittimellä lämmitettyä vettä! Muistan ikuisesti sen fiiliksen kun istun kylmässä pesuhuoneessa ja kaadan jollain vähän hammasmukia isommalla kapinella päähäni lämmintä vettä. No, sellaista se joskus on suvun kanssa.

Minun juoksemisella täytyy olla joku tavoite. En ole ollenkaan mikään turhaanjuoksija. Valitettavasti en ole sitä mallia, jolle riitää "lenkillä oli kivaa"-tyyliset ajatukset, vaan lenkillä treenataan johonkin tulevaan tapahtumaan. Lenkiltä kerätään dataa, jota tutkitaan hartaudella ja jonka pohjalta suunnitellaan uusia treenejä. Se on kuulkaas vakava asia! ;)

Kesäkuu 2017
Koska asumme seudulla, jossa saattaa olla tukeva lumi maassa vielä kesäkuussakin, juoksen joka säässä ja joka alustalla. Talvisin tosin treeni painottuu enemmän pitkäkestoiseen ja matalasykkeiseen puuhasteluun, kuten lumikenkäilyyn tai sitten hiihtoon ja potkukelkkailuun. Juoksuhulluus valtaa minut aina viimeistään 12 viikkoa ennen kevään ensimmäistä juoksutapahtumaa. 

Perinteinen "kisakauden avaus" on ollut Naisten Kymppi, jossa joka kerta tavoittelen tunnin alitusta. Pah. Onhan se oikeastaan aivan kreisi tapahtuma, vai nauttiiko joku juoksusta ahtailla väylillä reilun 10 000 muun juoksijan kanssa? Minä ja paras ystäväni olemme jo muutaman kerran lomailleet tuon kyseisen viikonlopun Helsingissä yhdessäolon ja juoksun merkeissä. Viime keväänä sää todellakin suosi ja meillä oli oikein kivaa. Eikä se kymppikään huonosti mennyt, mutta edelleen jäätiin tunnin huonommalle puolelle. Plääh. Ehkä kiteyttäisin tapahtuman lauseella "hyvää ruokaa, yhdessäoloa ja väliin vähän juoksua". Ei siis se vakavahenkisin kisa.


Olen pari kertaa elämässäni juossut puolimaratonin. Ei kerrottavaa jälkipolville. Viime kesänä hurahdin polkujuoksun maailmaan ja juoksin yhden kisavauhtisen n. kympin. Olipa lystiä puuhaa! Tätä lisää! Lisäksi juoksin sileällä yhden kisavauhtisen kympin. Jalat painoi hulluna, sillä olin tietysti fiksuna naisena juuri ennen kisapäivää saanut taas jonkun terveellisyyspuuskan ja karsinut hiilarit minimiin. Näinpä näin, lopputulos oli hieman hapokas.

Tulevan kesän varalle olen jo hionut sotasuunnitelmia. Kauden aloittaa toukokuun lopulla luultavasti taas se Naisten Kymppi, sillä kaveria on aina kiva tavata edes kerran vuodessa. Sen jälkeen kesäkuun puolivälissä Jukolassa Venlojen viesti. Heinäkuun alussa Sallassa Midnight Trail Run, ja kauden päätapahtuma tullee olemaan Ylläs Pallas NUTS polkujuoksutapahtuma, jossa ajattelin riipaista kevyet 30 km tuntureilla koska lyhyempää matkaa ei ole tarjolla. Elokuun alkupuolella olisi taas tarjolla polkujuoksua, kun tarjolla olisi puolikas Pyhän tunturimaratonilla. Saas nähdä kuinka eukon käy!


Tällä hetkellä juoksutaivasta varjostaa melkoisen synkeät pilvet. Sain kuluneella viikolla hieman heikohkoja uutisia terveydentilastani, ja saattaapi olla että tämä kausi ei tule sujumaan aivan yllä kuvattujen suunnitelmien mukaisesti. No, lisäinfoa saan ehkä jo ensi viikolla. Hmph.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BLACC-vaatemerkki testissä

Disclaimer: Olen ostanut tuotteet ihan itse omalla rahalla, näitä ei ole siis saatu yhteistyössä. Eräänä väsyneenä aamuna eksyin sähköpostin mainoslinkin kautta taas Sportamoren sivuille. Päädyin tutkimaan BLACC-merkin vaatteita, sillä aleja mainostettiin. Olin jo aiemminkin silmäillyt kyseisen merkin vaatteita ja miettinyt millaisia ne ovat laadultaan. Ensimmäisenä iskin silmäni leggareihin/treenitrikoisiin. Ensimmäisestä katsomastani mallista kommentit eivät olleet kovin mairittelevia, joten seuraava malli tarkempaan tarkasteluun. Siitä kokemukset olivatkin hyvin positiivisia, joten tuote koriin. * Olen käyttänyt näitä trikoita lähinnä kotihousuina (koska kylmät kelit), ja olen todella tyytyväinen! Materiaali on mahtavaa, paksuus juuri sopivaa jotta mitään ei näy läpi. Ja venyy hyvin! Istuvuus on hyvä, ei moitittavaa. Toisena koriin päätyi talvitrikoiden nimellä mainostetut juoksuhousut. Vähän paksummat trikoot, siis. * Näitä olen käyttänyt kahdesti, ke

3 kuukautta kohdunpoistosta - tämän hetken tunnelmia

Potilashotellista Tasan kolme kuukautta sitten olin saapunut Lapin Keskussairaalan potilashotelliin, viettänyt tylsän illan telkkaria katsellen ja mm. laskiaispullia (monikossa, kyllä!) syöden. Olin saanut käskyn saapua leikkausosastolle aikaisin aamulla, ehkä klo 7.30. Tapasin hoitajan, kaksi lääkäriä - ja jäin odottamaan leikkausvuoroani joka olisi kuulemma n. klo 12.00. Eipä ole usein tunnit kuluneet niin hitaasti kuin silloin! Vihdoin tuli minun vuoroni, ja leikkausvaatteet päällä kävelin hoitajan seurassa saliin. Pöydälle makaamaan, jalat telineisiin, kanyyli käteen, happimaski naamalle ja taju pois! Muistan nähneeni nukutusainetta täynnä olevan ruiskun joka kiinnitettiin kanyyliin ja miettineeni että "tuolta se koiran lopetuspiikkikin näyttää". Olipa muuten viehättävä "viimeinen" ajatus! Tässä kohdassa jännitti! Nukutuksen aikana näin jotain ihan selkeää unta, en vaan enää muista mitä. Seuraavaksi taju palasi kun minua kärrättiin heräämöön. Ho

Kas vain!

On se jännä että maha ei pienene yhtään? Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen. Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta. Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihaks