Siirry pääsisältöön

Jäähyväiset sokerille

Kuva täältä
Elämäni on saavuttanut sellaisen pisteen, että olen tajunnut olevani orja. Minun käytöstäni ohjaa jokin itseni ulkopuolinen asia, joka saa minut toimimaan täysin sokeasti, kuin ulkopuolelta tulevia komentoja totellen. Tämä totuus tuntui niin epämiellyttävältä, että minun on aika sanoa sokerille hyvästit. Ei näkemiin, vaan hyvästit. Me emme enää jatka yhteistyötä, sillä minä en anna enää itseäni käskettäväksi. Hyvästien jättäminen tarvitsee rinnalleen myös surutyön, asian työstämistä; pohdiskelua ja luopumista.

Sokeri liittyy elämässäni niin moneen asiaan ja tunnetilaan, että en sitä edes huomaa jos en sitä tietoisesti pysähdy miettimään. Ilo ja juhlat -> sokeria. Suru, kiukku, mielipaha -> sokeria. Nälkä -> sokeria. Tylsyys -> sokeria. Väsymys -> sokeria. Suurimpana ongelmana ovat viime vuosina varmaan olleet nuo väsymys ja tylsyys ja niiden paikkaaminen sokerilla. Jossain kohtaa taisinkin mainita, että minusta löytyy runsain mitoin adhd-piirteitä, joiden kaverina sokeri on melkoinen tekijä. Minun aivoni huutavat stimulaatiota (luultavasti enemmän kuin "normaalien ihmisten" aivot), ja siihen pika-apuna sokeri on mainio tuote. Uskallan väittää, että aivoni reagoivat sokeriin ja huumeisiin samalla tavalla. Huumeita en ole kokeillut, mutta sokeri potkii niin hyvin että en ole kaivannut vahvempaa stimulaatiota. Minun kohdallani puhutaan siis melkoisen vahvasta riippuvuudesta, joka esiintyy sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla.

Mitä haittaa minulle tästä sokeririippuvuudesta sitten on? Kiteytetään asia niin, että ilman sokeria olen mielettömän paljon parempi ihminen. Sokeri saa minut korvaamaan aterioita karkeilla. Sokeri ylläpitää rasvakudosta (jossa luultavasti asustaa jonkinlainen hiljainen tulehdus), sokeri aiheuttaa rasvamaksaa. Lisäksi sokerin syöminen saa muutenkin lyhytjänteisestä luonteestani (se adhd) kaivettua esiin varsin impulsiivisen ja kauniisti sanottuna temperamenttisen tyypin. Lisäksi sokerin syönti passivoi minua, en jaksa lähteä lenkille jos olen juuri vetänyt vaikka 300g irtokarkkeja. Ja onhan se olokin sokeriähkyssä aika kaamea kun sydän takoo tuhatta ja sataa. Terveysvaikutuksilta voisin vielä sulkea silmäni, mutta sosiaalisia haittavaikutuksia en voi piilottaa. Sokeri ei vain sovi minulle.

Olen lukemattomat kerrat kokeillut myös kohtuukäyttöä, ja aina olen päätynyt siihen tulokseen että sokerin syöminen lisää sokerinhimoa. Kohtuukäyttö ei ole minua varten. Himo lisääntyy jatkuvasti, ja pää vaatii aina vain isompia annoksia. Itsekuri on minulle lähes tuntematon käsite, aina voi luistaa itsensä kanssa tekemistä sopimuksista, kuten esimerkiksi karkkipäivästä. Tästä syystä olen todennut omalta kohdaltani parhaaksi ratkaisuksi katkaista riippuvuuden ja elää kokonaan ilman. Silloin minun ei tarvitse miettä koska ja mistä saan seuraavan annoksen.

Sokeririippuvuus on minulle siis todellinen ongelma. Ongelman vakavuudesta johtuen lopettaminen ei ole eikä tule olemaan mikään sormia napsauttamalla tapahtuva toimenpide. Joudun oikeasti opettelemaan elämistä uudelleen. Opeteltavien asioiden listalla on ainakin nälän tunnistaminen, ruokarytmien luominen, väsymyksen ja tylsyyden tunteiden sietäminen sekä itseni palkitseminen jollain muulla asialla kuin sokerilla. Haastavia asioita, varsinkin kun mikään muu asia tässä elämässä ei anna minulle yhtä kovaa tyydytystä kuin sokerin syöminen.

Olen tällä hetkellä ollut viikon ilman sokeria. Fyysinen riippuvuus on jo selätetty (oi niitä vieroitusoireita!), mutta tästä se psyykkisen puolen ja sosiaalisten tilanteiden opiskelu vasta alkaa. Makeutusaineista olen päättänyt pysyä pääsääntöisesti erossa, minun kohdallani ne eivät tee muuta kuin muuttavat yhden riippuvuuden toiseksi. Vai onko joku joskus kuullut Pepsi Max-koukusta? Joo, niin minäkin. Lisäksi makeutusaineet voivat oikeasti vain lisätä sokeriaineenvaihdunnan ongelmia (linkki). 

Edessäni on pitkä (koko loppuelämän kestävä!) ja mutkikas tie. En kuitenkaan elä jälleennäkemisen toivossa, vaan pidän mielessäni hautajaiset sokerille. Hyvästi siis irtokarkit, lakupatukat, jäätelö, ja värilliset Turkinpippurit. Me emme tapaa enää. Huh.

Kommentit

  1. Kiva kun kävit kommentoimassa blogiani! Tämä juttu kuulosti niin tutulta... Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuli sinun tekstistä tämä oma pohdintani mieleen, samoja piirteitä. On tuo sokeri vain sitkeä, olkapäällä istuva piru..

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä jälkesi vierailusta! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tavoitteiden (epä)realistisuudesta

Olen jo hetken aikaa pyöritellyt päässäni ulkonäköön ja kropan koostumukseen liittyvien tavoitteiden realistisuutta. En tunne kovin montaa naista joka ei haluaisi treenattua, suht vähärasvaista kroppaa jota on kiva esitellä uimarannalla ;)

Näin kolmenkympin pari vuotta sitten sivuuttaneena en rehellisesti sanottuna ole edes kovin varma siitä, taipuuko vartaloni enää vaikkapa alle 20 prosentin rasvoihin, saati sitten vielä kuivempaan tilaan. Tavoittelenko mielikuvissani jotain sellaista, minkä saavuttaminen (saati ylläpito!) ei ole edes mahdollista? Onko mieleni sokaistunut näistä kaikista fitness-kuvista, joita media meille nykyään tyrkyttää? Entä jos kroppani toimii parhaiten 25-30% rasvoissa?
Nämä kaikki kysymykset ovat sellaisia joihin en oikeasti tiedä vastausta. Eniten minua askarruttaa se, onko minun vartaloani edes mahdollista "pakottaa" suht rasvattomaksi. Kaikki liha tottelee kuulemma kuria, mutta näinä kehopositiivisuusaikoina en ole ihan varma haluanko kurittaa i…

Kas vain!

Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen.
Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta.
Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihakset väsyvät aktiivisen päivän jälkeen, ja vatsallaan …

Uupumus

Olen elänyt viimeiset viikot todella rankkoja asioita läpi pääni sisällä. Olen joutunut sulkemaan systemaattisesti pois mielestäni paniikin, pelon ja kuoleman fiilikset, ja keskittymään työntekoon ja hyviin asioihin. Tunnesäätely ja tunteiden hallinta ovat yksi suurimmista vahvuuksistani, mutta en voi väittää etteikö se vie energiaa! Sairaalareissun jälkeen olen vasta huomannut miten uupunut olen. Eilen lähdin töistä heti kun se oli mahdollista ja vedin tunnin mittaiset, koomaa muistuttavat päiväunet. Jos en olisi laittanut herätyskelloa soimaan, lapseni olisi varmasti vieläkin päiväkodissa.
Kuluneella viikolla olen antanut itselleni luvan höllätä. Tätä kirjoittaessa juon kahvia ja syön suklaata. En todellakaan tiedä, onko se fiksua, mutta se tuntuu just nyt hyvältä. Olen sellainen ihminen joka ruoskii itseään tahdonvoimalla eteenpäin vaikka jalat olisi poikki, mutta nyt joudun myöntämään tappioni. Nyt pitää pysähtyä ja levätä. Jos siihen kuuluu pari palaa riviä suklaata, niin kuinka…