Jäähyväiset sokerille

Kuva täältä

Elämäni on saavuttanut sellaisen pisteen, että olen tajunnut olevani orja. Minun käytöstäni ohjaa jokin itseni ulkopuolinen asia, joka saa minut toimimaan täysin sokeasti, kuin ulkopuolelta tulevia komentoja totellen. Tämä totuus tuntui niin epämiellyttävältä, että minun on aika sanoa sokerille hyvästit. Ei näkemiin, vaan hyvästit. Me emme enää jatka yhteistyötä, sillä minä en anna enää itseäni käskettäväksi. Hyvästien jättäminen tarvitsee rinnalleen myös surutyön, asian työstämistä; pohdiskelua ja luopumista.

Sokeri liittyy elämässäni niin moneen asiaan ja tunnetilaan, että en sitä edes huomaa jos en sitä tietoisesti pysähdy miettimään. Ilo ja juhlat -> sokeria. Suru, kiukku, mielipaha -> sokeria. Nälkä -> sokeria. Tylsyys -> sokeria. Väsymys -> sokeria. Suurimpana ongelmana ovat viime vuosina varmaan olleet nuo väsymys ja tylsyys ja niiden paikkaaminen sokerilla. Jossain kohtaa taisinkin mainita, että minusta löytyy runsain mitoin adhd-piirteitä, joiden kaverina sokeri on melkoinen tekijä. Minun aivoni huutavat stimulaatiota (luultavasti enemmän kuin "normaalien ihmisten" aivot), ja siihen pika-apuna sokeri on mainio tuote. Uskallan väittää, että aivoni reagoivat sokeriin ja huumeisiin samalla tavalla. Huumeita en ole kokeillut, mutta sokeri potkii niin hyvin että en ole kaivannut vahvempaa stimulaatiota. Minun kohdallani puhutaan siis melkoisen vahvasta riippuvuudesta, joka esiintyy sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla.

Mitä haittaa minulle tästä sokeririippuvuudesta sitten on? Kiteytetään asia niin, että ilman sokeria olen mielettömän paljon parempi ihminen. Sokeri saa minut korvaamaan aterioita karkeilla. Sokeri ylläpitää rasvakudosta (jossa luultavasti asustaa jonkinlainen hiljainen tulehdus), sokeri aiheuttaa rasvamaksaa. Lisäksi sokerin syöminen saa muutenkin lyhytjänteisestä luonteestani (se adhd) kaivettua esiin varsin impulsiivisen ja kauniisti sanottuna temperamenttisen tyypin. Lisäksi sokerin syönti passivoi minua, en jaksa lähteä lenkille jos olen juuri vetänyt vaikka 300g irtokarkkeja. Ja onhan se olokin sokeriähkyssä aika kaamea kun sydän takoo tuhatta ja sataa. Terveysvaikutuksilta voisin vielä sulkea silmäni, mutta sosiaalisia haittavaikutuksia en voi piilottaa. Sokeri ei vain sovi minulle.

Olen lukemattomat kerrat kokeillut myös kohtuukäyttöä, ja aina olen päätynyt siihen tulokseen että sokerin syöminen lisää sokerinhimoa. Kohtuukäyttö ei ole minua varten. Himo lisääntyy jatkuvasti, ja pää vaatii aina vain isompia annoksia. Itsekuri on minulle lähes tuntematon käsite, aina voi luistaa itsensä kanssa tekemistä sopimuksista, kuten esimerkiksi karkkipäivästä. Tästä syystä olen todennut omalta kohdaltani parhaaksi ratkaisuksi katkaista riippuvuuden ja elää kokonaan ilman. Silloin minun ei tarvitse miettä koska ja mistä saan seuraavan annoksen.

Sokeririippuvuus on minulle siis todellinen ongelma. Ongelman vakavuudesta johtuen lopettaminen ei ole eikä tule olemaan mikään sormia napsauttamalla tapahtuva toimenpide. Joudun oikeasti opettelemaan elämistä uudelleen. Opeteltavien asioiden listalla on ainakin nälän tunnistaminen, ruokarytmien luominen, väsymyksen ja tylsyyden tunteiden sietäminen sekä itseni palkitseminen jollain muulla asialla kuin sokerilla. Haastavia asioita, varsinkin kun mikään muu asia tässä elämässä ei anna minulle yhtä kovaa tyydytystä kuin sokerin syöminen.

Olen tällä hetkellä ollut viikon ilman sokeria. Fyysinen riippuvuus on jo selätetty (oi niitä vieroitusoireita!), mutta tästä se psyykkisen puolen ja sosiaalisten tilanteiden opiskelu vasta alkaa. Makeutusaineista olen päättänyt pysyä pääsääntöisesti erossa, minun kohdallani ne eivät tee muuta kuin muuttavat yhden riippuvuuden toiseksi. Vai onko joku joskus kuullut Pepsi Max-koukusta? Joo, niin minäkin. Lisäksi makeutusaineet voivat oikeasti vain lisätä sokeriaineenvaihdunnan ongelmia (linkki). 

Edessäni on pitkä (koko loppuelämän kestävä!) ja mutkikas tie. En kuitenkaan elä jälleennäkemisen toivossa, vaan pidän mielessäni hautajaiset sokerille. Hyvästi siis irtokarkit, lakupatukat, jäätelö, ja värilliset Turkinpippurit. Me emme tapaa enää. Huh.