Siirry pääsisältöön

Arjen haasteet - liikunta

Kuten esittelytekstissä kirjoitin, meidän arkemme on hiukan haastavaa minun ja puolisoni erilaista työrytmeistä johtuen. Lisäksi haastetta lisää alle 3-vuotias lapsi, turvaverkkojen lähes totaalinen puuttuminen (vai miltä kuulostaa 650 km päässä asuvat isovanhemmat?), omakotitalon ylläpito sekä kuluttava työ.

Lokakuussa 2017 sopivasti talviliukkaiden alkaessa ripustin auton avaimet naulaan ja aloin kulkemaan työmatkaa pääsääntöisesti kävellen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että poistun kotoa klo 7 jälkeen ja kävelen n. 35 minuuttia töihin. Mies vie lapsen ja rattaat myöhemmin päiväkotiin, josta sitten iltapäivällä haen lapsen ja kävelen kotiin. Jo tällä pienellä konstilla sain arkiaktiivisuutta lisättyä huimasti. Lisäksi saan aivan huomaamatta matalasykkeistä liikuntaa, joka palvelee kaikkea muutakin treeniä.


Työmatkakävely:
Plussat: Liikuntaa, liikuntaa ja liikuntaa. Raitista ilmaa ja punaiset posket.
Miinukset: Varsinkin aamulla hikoaminen ärsyttää. Käydäkö töissä suihkussa, vai eikö käydä? Pakkaskeleillä (n. 20 astetta ja enemmän) välillä huolettaa lapsen tarkeneminen rattaissa. Onneksi on untuvaa ja villaa ja sen sellaista. Eipä tuo ole kylmyyttä valitellut :) Toisinaan saman reitin jatkuva kävely tympäisee.

Kun lapsi oli pieni, hankin itselleni kotiin Gymstickin pump-setin. Sen lisäksi omistan pari kahvakuulaa, joten välineissä löytyy. Koska arki nyt vaan on melko kuluttavaa enkä jaksa enää kuuden maissa pakata muksua autoon ja ajaa salille (eikä sitä lapsenvahtia ole), olen tyytynyt treenailemaan kotona koko kroppaa monipuolisesti. Hiit-tyylisesti toteutetut kuntopiirit saa ainakin meikäläisen kropan huutamaan armoa.



Kotitreenailu:
Plussat: Matala aloituskynnys. Ei tarvetta pakata kamoja, survoa muksua toppahaalariin ja käynnistellä erikseen autoa. Vaatteillakaan ei ole niin väliä, reikäiset kalsarit käy aivan hyvin ;) Ja kotona saa kuunnella just sellaista musiikkia kuin haluaa. Laitteita tai salikamoja ei tarvitse jonottaa.
Miinukset: Toisinaan kaipaan sitä kunnon ähellystä penkin, jalkaprässin ja vaikkapa reisikoukistuskoneen kanssa. Kotitreenaus on vaan vähän vaatimattomampaa eikä tarpeeksi isoja painoja ole. Lisäksi päivästä ja fiiliksestä riippuen lapsella voi hyvinkin olla läheisyyskohtaus, ja se haluaa istua sylissä koko illan just silloin kun ajattelit treenata. No, ei sitten. Toisaalta tämä sama ongelma saattaa esiintyä vaikka lähtisit salille. Ei se selän päällä istuva lapsikaan aina niin mieltä ylennä. Saati se, että joudut kahvakuulan kanssa väistelemään alle juoksevaa lasta.

Ajoittain harrastan myös joogaa. Yllätys, yllätys, tämänkin ohjelmanumeron suoritan kotona. Pelastukseni on YouTubesta löytyvät Yoga with Adriene-pätkät, joihin olen tykästynyt kovasti :) Ei liian hippimeininkiä ja vetäjä on hyvä!

Kotijooga:
Plussat: ks. Kotitreenailun plussat
Miinukset: Selän päällä hyppivä lapsi, välttämättömyys tuijottaa videota niskat jumissa ja muuten vaan ympyrää juokseva lapsi haastavat keskittymisen ja hengityksen. Pitäisi ehkä treenata silloin kun lapsi nukkuu.

Varsinkin sulan maan kaudella tulee juostua jonkun verran. Minun elämässäni se tarkoittaa juoksua rattaiden kanssa. Olen ratasfriikki, joten olen panostanut tähän lajiin. Kotoa löytyy Thulen pyöräkärry, joka on voittamaton kaveri juoksulenkeillä. Lisäksi Baby Joggerin City Elitet toimii juostessa ihan mukavasti.

Juokseminen rattaiden kanssa:
Plussat: Lapsi tykkää istua kyydissä, äiti saa liikuntaa ja kaikki ovat tyytyväisiä :) Oikeanlaiset rattaat rullaa hyvin eivätkä vastusta juurikaan.
Miinukset: Välillä tympäisee, kun aina kotoa poistuessa työnnät jotain. Olisi kiva hölkötellä kädet vapaina. Mäkisellä reitillä syke nousee enemmän kuin ilman rattaita.

Itse ajattelen eniten niin, että tämä meidän elämä nyt vaan on vähän haastavampaa kuin ehkä joidenkin toisten. Missään nimessä nämä haasteet eivät kuitenkaan estä minua liikkumasta, minun täytyy vain suunnitella arki hieman tarkemmin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tavoitteiden (epä)realistisuudesta

Olen jo hetken aikaa pyöritellyt päässäni ulkonäköön ja kropan koostumukseen liittyvien tavoitteiden realistisuutta. En tunne kovin montaa naista joka ei haluaisi treenattua, suht vähärasvaista kroppaa jota on kiva esitellä uimarannalla ;)

Näin kolmenkympin pari vuotta sitten sivuuttaneena en rehellisesti sanottuna ole edes kovin varma siitä, taipuuko vartaloni enää vaikkapa alle 20 prosentin rasvoihin, saati sitten vielä kuivempaan tilaan. Tavoittelenko mielikuvissani jotain sellaista, minkä saavuttaminen (saati ylläpito!) ei ole edes mahdollista? Onko mieleni sokaistunut näistä kaikista fitness-kuvista, joita media meille nykyään tyrkyttää? Entä jos kroppani toimii parhaiten 25-30% rasvoissa?
Nämä kaikki kysymykset ovat sellaisia joihin en oikeasti tiedä vastausta. Eniten minua askarruttaa se, onko minun vartaloani edes mahdollista "pakottaa" suht rasvattomaksi. Kaikki liha tottelee kuulemma kuria, mutta näinä kehopositiivisuusaikoina en ole ihan varma haluanko kurittaa i…

Kas vain!

Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen.
Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta.
Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihakset väsyvät aktiivisen päivän jälkeen, ja vatsallaan …

Uupumus

Olen elänyt viimeiset viikot todella rankkoja asioita läpi pääni sisällä. Olen joutunut sulkemaan systemaattisesti pois mielestäni paniikin, pelon ja kuoleman fiilikset, ja keskittymään työntekoon ja hyviin asioihin. Tunnesäätely ja tunteiden hallinta ovat yksi suurimmista vahvuuksistani, mutta en voi väittää etteikö se vie energiaa! Sairaalareissun jälkeen olen vasta huomannut miten uupunut olen. Eilen lähdin töistä heti kun se oli mahdollista ja vedin tunnin mittaiset, koomaa muistuttavat päiväunet. Jos en olisi laittanut herätyskelloa soimaan, lapseni olisi varmasti vieläkin päiväkodissa.
Kuluneella viikolla olen antanut itselleni luvan höllätä. Tätä kirjoittaessa juon kahvia ja syön suklaata. En todellakaan tiedä, onko se fiksua, mutta se tuntuu just nyt hyvältä. Olen sellainen ihminen joka ruoskii itseään tahdonvoimalla eteenpäin vaikka jalat olisi poikki, mutta nyt joudun myöntämään tappioni. Nyt pitää pysähtyä ja levätä. Jos siihen kuuluu pari palaa riviä suklaata, niin kuinka…