Siirry pääsisältöön

Viikon 4 varrelta

Kuvaaminen ajaessa (pimeässä) on hieman haastavaa.. ;)
Tällä viikolla suunnitelmissa oli palata arkiliikunnan pariin. No, -30 asteeseen kiristynyt pakkanen sotki iloisesti suunnitelmat. Itse vielä pärjäisin, mutta tuollaisessa pakkasessa en viitsi istuttaa lasta rattaissa, untuvapusseista huolimatta. Arkiliikunnan pariin pääsin vasta keskiviikkona kun pakkanen lauhtui -13 asteen nurkille. Lauhtuminen toi mukanaan lumisateen, joten en tiedä kumpi sitten on parempi, hullu pakkanen vai lisää lunta.



Tiistaina vietin 8 tuntia reissussa kun kävin esittelemässä kasvaintani magneettikuvauslaitteelle. Ensikosketukseni kyseiseen laitteeseen oli suhteellisen kivuton, taktiikkanani oli vaipua niin totaaliseen syvärentoutukseen että makaan kuin koomapotilas. Onnistuin tässä, ja aika meni jälkikäteen ajateltuna jopa nopeasti. Itse asiassa meinasin nukahtaa kaksi kertaa. Toki minua helpotti se seikka, että pääsin putkeen jalat edellä. Pää edellä olisi voinut ahdistaa. Tympeintä reissussa oli ajaminen. En muutenkaan nauti talviajosta, joten tuo reilun 300 kilometrin ajelu ei ollut silkkaa nautintoa. No, selvisin kuitenkin.

Sisältäni portin löysin..
Seuraavaksi odotan lääkärin soittoa, jolloin saan kuulla onko kasvain mahdollisesti pahanlaatuinen, ja koska leikataan. Tällä hetkellä odotan leikkausta varsin ristiriitaisin fiiliksin. Omituinen minäni on lähinnä tympääntynyt, juoksu kulkee ja elämä on kohtuullisen ok (mitä nyt vuodan tälläkin hetkellä myooman vuoksi menkkoja ulos kuin hanasta...), kun taas leikkauksen jälkeen joudun lyömään juoksukengät naulaan ja kuntoutumaan aivan nollasta. Juoksukuntoon palaamiseen kuluvaa aikaa ei tiedä kukaan. Pakkohan tuo tietysti on leikata, en minä sitä, mutta kun sen kanssa on elänyt jo hetken, niin sen olemassaoloon on jo ehtinyt tottumaan. Edellisestä gyne-alueen leikkauksesta on nyt 3.5 vuotta, ja muistan kyllä miten tuskaisen hidasta on toipua isosta vatsan alueen operaatiosta. Ja entäs jos se on syöpää?

Nyt kuitenkin viikonlopun viettoon! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BLACC-vaatemerkki testissä

Disclaimer: Olen ostanut tuotteet ihan itse omalla rahalla, näitä ei ole siis saatu yhteistyössä. Eräänä väsyneenä aamuna eksyin sähköpostin mainoslinkin kautta taas Sportamoren sivuille. Päädyin tutkimaan BLACC-merkin vaatteita, sillä aleja mainostettiin. Olin jo aiemminkin silmäillyt kyseisen merkin vaatteita ja miettinyt millaisia ne ovat laadultaan. Ensimmäisenä iskin silmäni leggareihin/treenitrikoisiin. Ensimmäisestä katsomastani mallista kommentit eivät olleet kovin mairittelevia, joten seuraava malli tarkempaan tarkasteluun. Siitä kokemukset olivatkin hyvin positiivisia, joten tuote koriin. * Olen käyttänyt näitä trikoita lähinnä kotihousuina (koska kylmät kelit), ja olen todella tyytyväinen! Materiaali on mahtavaa, paksuus juuri sopivaa jotta mitään ei näy läpi. Ja venyy hyvin! Istuvuus on hyvä, ei moitittavaa. Toisena koriin päätyi talvitrikoiden nimellä mainostetut juoksuhousut. Vähän paksummat trikoot, siis. * Näitä olen käyttänyt kahdesti, ke

3 kuukautta kohdunpoistosta - tämän hetken tunnelmia

Potilashotellista Tasan kolme kuukautta sitten olin saapunut Lapin Keskussairaalan potilashotelliin, viettänyt tylsän illan telkkaria katsellen ja mm. laskiaispullia (monikossa, kyllä!) syöden. Olin saanut käskyn saapua leikkausosastolle aikaisin aamulla, ehkä klo 7.30. Tapasin hoitajan, kaksi lääkäriä - ja jäin odottamaan leikkausvuoroani joka olisi kuulemma n. klo 12.00. Eipä ole usein tunnit kuluneet niin hitaasti kuin silloin! Vihdoin tuli minun vuoroni, ja leikkausvaatteet päällä kävelin hoitajan seurassa saliin. Pöydälle makaamaan, jalat telineisiin, kanyyli käteen, happimaski naamalle ja taju pois! Muistan nähneeni nukutusainetta täynnä olevan ruiskun joka kiinnitettiin kanyyliin ja miettineeni että "tuolta se koiran lopetuspiikkikin näyttää". Olipa muuten viehättävä "viimeinen" ajatus! Tässä kohdassa jännitti! Nukutuksen aikana näin jotain ihan selkeää unta, en vaan enää muista mitä. Seuraavaksi taju palasi kun minua kärrättiin heräämöön. Ho

Kas vain!

On se jännä että maha ei pienene yhtään? Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen. Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta. Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihaks